Mutta Kaarina tarttui hänen käteensä sulkien sen omiinsa, ja sanomaton ilon loiste syttyi hänen ihaniin silmiinsä. Hän oli nyt todellinen, vastustamaton rauhanimpi. Samoinkuin Hagbard, joka oli katkonut sankariraivossaan vahvimmatkin rautakahleet, salli sitoa itsensä armaansa, Signen hiuskarvalla, samoin sitoivat kauniin Kaarinan katseet ja sanat kiihkeän ja vallattoman Eerik Puken.
Samassa näkyi ulko-oven kynnyksellä korkea, ritarillinen vartalo. Se oli marski, jonka katse heti kiintyi Eerik-herraan ja kauniiseen Kaarinaan, ja hänen kauneille piirteilleen kohosi äkkiä puna, kun hän huomasi neidon niin tulisesti tarttuvan Eerikin käteen. Kumpikaan näistä ei huomannut tulijaa eikä salissa sattunut olemaan ketään muutakaan, joka olisi voinut huomauttaa isännälle pitojen huomattavimman vieraan tuloa. Tämä ei ehkä olisi ollut siitä aivan mielissäänkään, sillä hän näytti haluavan katseellaan imeä neidon joka piirteen, ja korvillaan kuunnella pienintäkin sanaa hänen huuliltaan.
"Teillä on suora ja uskollinen sydän, herra Eerik", sanoi Kaarina, "lupaatteko minulle, että kuuntelette minun neuvoani, ennenkuin teette tärkeimmän päätöksenne, ettekä tee kuten haukkanne teki unessani … lupaatteko sen ritarisanallanne!"
"Tässä on käteni siitä", vastasi Eerik tulisesti, "ja vielä varmuudeksi annan", hän otti nopeasti sormuksen antaen sen neidolle, "annan teille tämän sormuksen, ja jos joskus katsoisitte minun unhottaneen lupaukseni, niin lähettäkää minulle tämä sormus … silloin en ota askeltakaan ennenkuin olen puhunut teidän kanssanne … sen lupaan kristillisenä ritarina kaiken kautta, mikä on minulle pyhää ja rakasta."
Nyt astui marski esiin, ja vielä käydessään Eerikiä kohden, joka riensi kohteliaasti häntä vastaan, katseli hän Kaarinaa, joka tuli ensin hohtavan punaiseksi ja sitten lumivalkeaksi.
"Sydämen pohjasta tervetullut", lausui Eerik, tarttuen marskin käteen, "voin tuskin odottaa teidän saapuvan pitoihini."
"Tärkeät asiat", vastasi marski kartellen ja tervehtäen samassa kylmän kohteliaasti Kaarinaa, joka vastasi hänen tervehdykseensä tavallisella iloisella hymyllään, vaikka terävämpi silmä, kuten marskin ehkä tällä kertaa, olisi kenties huomannut hänen ryhtinsä hiukan kankeaksi, ehkäpä kylmäksikin.
Eerik oli pelkkää ystävällisyyttä ja iloisuutta. Sen lienee vaikuttanut keskustelu Kaarina-neidon kanssa ja, kuten hän ainakin luuli, varma tieto neidon tunteista häntä kohtaan, tahi oli hänellä aivan täysi valta itsensä ylitse tällä hetkellä, jolloin yleinen hilpeys oli siinä hyväksi avuksi, pää-asia on vaan, että hän oli marskia kohtaan todella huomaavainen, ja hänen luontainen avomielisyytensä teki hänen ystävällisyytensä vastustamattomaksi, vieläpä ihastuttavaksikin.
Marski, joka aina osasi hallita itseään, ei jäänyt kylmäksi isäntänsä ystävällisyydelle, vaan näkyi kokonaan unhottaneen sen ikävän vaikutuksen, jonka Eerikin ja Kaarinan välinen kohtaus oli tehnyt häneen alussa.
Monet vieraista tulivat taas saliin kuultuaan marskin saapuneen. He auttoivat isäntää pitämään seuraa hänelle, kun hän istui pöytään palvelijain kiireesti kantaessa ruokaa takaisin ja kaataessa viiniä pöydällä oleviin suuriin hopeamaljoihin. Iloinen ja vilkas keskustelu pääsi pian vauhtiin, ja tuon tuostakin joi isäntä maljan marskin kunniaksi.