"Minulle on sydämestäni rakasta", lausui marski vihdoin katsoen leppeästi Eerikiin, "näin ystävyydessä juoda maljan viiniä teidän pöydässänne, herra Eerik, ei kauvan sitten odotin teiltä aivan toista!"
"En minäkään luullut sen hetken pian koittavan", vastasi Eerik, "jolloin me juomme ystävänmaljoja yhdessä. Mutta kun ajattelen, kuinka tärkeätä on Ruotsin miesten vetää yhtä köyttä, niin olen antanut vanhain vihain mennä, ja se olkoon tästä aikain kerrassaan unhotettu."
"Te olette oikeassa … ajat vaativat yhteisvoimia, ja jos me olemme yhtä puolta, niin ei muukalaisten mielivalta enää pääse Ruotsin maata ja kansaa vallitsemaan, ja sen asian vuoksi minä tyhjennän tämän maljan pohjaan!"
Herrat kilistivät maljojaan, mutta sivulta pöytää, aivan läheltä kuului muutamia sanoja, jotka saivat heidän kumpaisenkin katsahtamaan sinnepäin. Siellä puheli muuan tummansiniseen samettiviittaan puettu, pitkä ritari erään hengellisen miehen kanssa, jonka ulkomuoto muistutti lukukamarin hiljaista työntekijää. Ritarin piirteet olivat ankarat, melkein synkät, mutta vaikea oli sentään sanoa, olivatko hänen lausumansa sanat tarkoitetut maljojaan kilistäväin herrain kuultaviksi, vai johtuiko se keskustelusta, että hän ne lausui erityisellä painolla.
"Käyskennelkööt ne aina tulikuumia rautoja pitkin, joilla on sutten kavala mieli", oli ritari lausunut, mutta näytti muuten innokkaasti kuuntelevan oppineen papin oikaisua ja selitystä. Eerik ja marskikin saivat kuulla, kuinka ritarin olisi tullut sanoa, koska siinä vanhassa laulussa, jota lause tarkoitti, oli niin ja niin.
"Minä en ole koskaan tiennyt, että te, Broder Sveninpoika", sanoi Eerik nauraen, "olette niin perehtynyt papillisiinkin asioihin!"
"Syviä totuuksia on vanhoissa lauluissa", vastasi Broder Sveninpoika, "ja minä toivoisin, että tekin, Eerik, tuntisitte joitakuita niistä. Samassa laulussa on toinen kohta tällainen, että 'älä usko vihamiehen kauniita…'"
"Ei, ei, ankara ritari", yskäisi pappi kumartaen kunnioittavasti marskille, "te panette sanat väärään järjestykseen … näin ne värsyt kuuluvat:
"Vihamiehiisi
Et sä luottaa mahda,
Ehkä ne kauniist' haastaa…
"niin se on, juuri niin … vihamiehiisi, jaa-a, parasta on hillitä kieltänsä … niin, hyvä on ottaa oppia muitten erehdyksestä."