Niilo kertoi sitten vielä haaksirikosta sekä pelastuksestaan, mutta marski istui yhäti pää käsien varassa, ikäänkuin ei enää olisi yhtä vilkkaasti ja tarkkaavaisesti kuunnellut kertomusta, ehkei tahtonutkaan sitä keskeyttää. Ja kun Niilo lopetti, istui herransa kauan äänetönnä. Kun hän vihdoinkin rupesi puhumaan, niin katseli hän suurilla silmillään läpitunkevasti Niiloon.
"Etpä taida tulla tämän matkan jälkeen kuningas Eerikin ystäväksi!"
"En ollut hänen ystävänsä ennenkään, herra Kaarlo!" vastasi Niilo tyyneesti. "Mutta yhtä varmaa on myöskin, että jos Eerik-kuningas olisi kansan mielen mukainen kuningas, niin ei tämä matka olisi minun mieltäni muuttanut… Jos laki, oikeus ja vala olisivat kuningas Eerikille pyhiä, niin lähtisin itse kysymään häneltä, miksi hän minua vainoo."
"Mutta nyt minä teen sen sinun puolestasi…"
"Ei, älkää sitä tehkö!" keskeytti Niilo. "Mitä minun ja kuninkaan välillä lieneekin, niin olkoon se siksi — jos hän enää elääkään — kunnes tulen omaksi miehekseni … minä ajan silloin itse asiatani, sitä en unhota."
Marski antoi aseenkantajansa tehdä tässä oman mielensä mukaan. Hän nousi ylös, ja Niilo lähti.
Seuraavana päivänä oli lähdettävä Söderköpingiin.
* * * * *
Paljon kansaa, rahvastakin, oli kokoontunut Söderköpingin isoon kaupunkiin siksi päiväksi, jona marskia ja muita pohjoisesta tulevia herroja odotettiin saapuviksi. Joukko ylhäisiä rouvia ja neitoja oli myöskin saapunut, ja monet ikkunat porraspäätyisissä rakennuksissa olivat täynnä uteliaita kasvoja. Tiedettiin, että sekä Itä- että Länsi-Götanmaan ja Smålannin aateli oli mennyt marskia vastaan Kolmordenin tälle puolen asti, ja sitäpaitsi oli huhuttu kuninkaan kuolleen, mikä puolestaan oli hyvinkin lisännyt väentulvaa, koska arvattiin tärkeitä asioita kokouksessa tapahtuvan. Eräs kuninkaallinen laiva sitä laivastoa, jonka piti kulettaa kuningas Gotlannista, oli edellisen päivän hirmumyrskyssä ajautunut avutonna maihin Itägötan saaristoon, ja muutamat haaksirikkoisista olivat tuoneet sanan siitä Söderköpingiin.
Vanha drotsi ja tanskalaiset herrat oleskelivat Djursnäsin talossa, joka oli peninkulman päässä Söderköpingistä, ja harkitessaan juuri tärkeitä asioitaan saivat he sanoman kuningasta kohdanneesta onnettomuudesta. He eivät tulleet kaupunkiin, mutta kuninkaan linnanherrat astelivat edestakaisin kaduilla välittämättä niistä vihan ja vastenmielisyyden katseista, joita he näkivät kaikkialla — heitä katselivat vihoitellen sekä ylhäiset naiset että kaupunkilaiset ja maarahvas.