"Niin", vastasi tämä, "tässä on Maunu Pentinpoika sinun edessäsi, Kaarlo Knuutinpoika … ja jos tahdot henkeni ottaa, niin ota! Se ei kuitenkaan voi minun rikostani sovittaa… Vaikka minä eläisin sata vuotta ja minulla olisi yhtä monta elämää, niin ei se voisi tekemättömäksi tehdä sitä, mitä Maunu Pentinpoika on tehnyt…"
"Ruotsin valtakunnan päämiehenä olisi minun velvollisuuteni ottaa sinut kiinni ja saattaa sinut vastaamaan valtakunnan neuvoston eteen…"
"Estelemättä seuraan sinua, Kaarlo, jos se on tahtosi", sanoi Maunu, "mutta sen tiedän, etteivät neuvoston hyvät herrat voi panna minulle suurempaa rangaistusta, kuin jonka itse olen itselleni tuominnut."
"Suuri Jumala, jonka kasvoin edessä tässä seisomme", sanoi marski juhlallisella äänellä nostain oikean kätensä ylöspäin, "suuri Jumala olkoon todistajani, että aioin vaatia ankaralle tilinteolle hallitusveljeni murhamiehen … mutta kun näen katumuksesi, sukulaiseni, ja kun ajattelen, kuinka suuri muutos on täytynyt tapahtua hurjassa luonteessasi, ennenkuin olet tähän päätökseen tullut, niin näen siinä Jumalan sormen enkä voi, vaikka tahtoisinkin tässä ryhtyä maallisiin rankaisukeinoihin… Jumala ja Pyhä Eerik sen minulle anteeksi antakoot samoinkuin uskon, että se jalo mies, jonka tomun päällä nyt seisomme, sen anteeksi antaa…"
Oli hetkinen äänettömyyttä; Maunu Pentinpoika nyyhkytti kuin lapsi.
"Tahdon myöskin lausua puolestanne hyvän sanan valtakunnan neuvostossa", lisäsi marski sitten, "ja jos teille on rauha mahdollinen, niin minä tiedän keinon, joka voi tuoda hyvää teille itsellenne, suvullenne ja maallenne, että nimittäin…"
Maunu Pentinpoika kohotti päätään ja katsoi kysyvästi marskiin.
"Että nimittäin", jatkoi tämä, "palvelette sitä asiaa, jota vainaja palveli, ja jota minäkin parhaimman taitoni ja kykyni mukaan palvelen. Ritarikilpeni kautta", jatkoi hän nähdessään kuulijansa hämmästyvän, "ja niin totta kuin tahdon kunnialla ajaa tätä rahvaan ja Ruotsin valtakunnan asiaa, joka on yksi, kuten meitä opetti se piskuinen mies!"
"Aivan niin. Sehän on kuin Ruotsin valtakunnan päämiehen suusta puhuttu", sanoi sointuva, mutta kiivas ääni kirkon perältä, ja samassa astui sieltä hämmästyneiden miesten näkyviin ritari, jalassaan korkeat saappaat ja yllään sininen ihokas, jossa oli pieniä kiiltäviä nappia ylhäältä alas asti; hartioilla oli lyhyt, tumma levätti, joka oli heitetty oikean olkapään yli, niin että tuli näkyviin käsivarsi ja vartalo, jotka olivat niin jäntevät ja voimakkaat, että ne voivat saada melkein Kaarlo Knuutinpojankin kadehtimaan. Hän oli sentään marskia lyhempi.
"Oletteko te täällä Örebrossa, herra Eerik Puke", vastasi marski
äänellä, joka ei ollut suopea, "luulin teidän olevan parhaillaan
Tukholman linnassa kiittelemässä herra Eerik Niilonpoikaa
(Gyllenstjernaa) viimeisestä?"