Briita nukkui lohdutonna illalla. Hän oli kuullut enemmän kuin kokematon, hurskas lapsensydämensä voi kestää. Hän näki unessa synkkäin haamujen vainoovan ritaria, jonka yllä oli Broder Sveninpojan tummansininen mantteli. Hän oli näkevinään Engelbrektin etäältä ojentavan kätensä vainottua ritaria kohden, joka taasen ei voinut koskaan päästä sinne asti. Aamulla herätessään oli hänen ensi ajatuksenaan Broder Sveninpoika, toisena sukulaisensa, Kaarlo Knuutinpoika. Nyt toivoi hän pääsevänsä hänen puheilleen saadakseen kertoa hänelle, kuinka rehellinen ritari Broder Sveninpoika oli. Mutta tänäkään päivänä hän ei saanut tavata marskia.

Hän oli ratsastanut aikaisin aamulla miehineen Djursnäsiin, eikä tulisi luultavasti takaisin ennenkuin seuraavana aamuna.

* * * * *

Viekas drotsi ymmärsi hyvin, ettei hänen kannattanut odottaa yritystänsä varten apua Broder Sveninpojan ja Eerik Puken kaltaisilta miehiltä. Sellaiset miehet olisivat vaan enemmän vahingoksi kuin hyödyksi hänelle, jos hän saisi ne puolelleenkin. Hänen täytyi siis laatia aivan toisia suunnitelmia saadakseen korkeimman vallan käsiinsä, ja niitä hän nyt mietti ratsastaessaan Djursnäsiin päin. Itsestään on selvää, että hänen vihansa nyt kääntyi etupäässä juuri näitä miehiä, rahvaan suosikkeja kohtaan, varsinkin kun hän piti rahvasta itselleen vaarallisena juuri näitten miesten kautta.

Seuraavan päivän kokouksessa esiintyi hän tavallisella tyyneydellään, nähtävästi nauttien siitä etuudesta, minkä hänen ikänsä ja hopeanharmaa tukkansa tuotti. Läsnä olijat myönsivätkin sen hänelle empimättä, tanskalaiset herrat ystävineen senvuoksi, että hän oli heidän tarkoitustensa ainoa asianajaja, Kaarlo Knuutinpoika teki sen viisaan miehen myöntyväisyydellä. Hänelle, joka tunsi hetken tilan paremmin kuin drotsi itsekään ja joka tiesi, mikä vaara voi syntyä rahvaan puolelta, jos sen miehiä ajattelemattomasti suututettiin, oli helppoa toistaiseksi väistää toista, itsessään pienempää vaaraa, nimittäin drotsia ja muita tanskalaisystäviä. Kun drotsi siis esitti päätöksen, jonka hän oli tehnyt muitten herrain kanssa jo ennen Kaarlon tuloa, että nimittäin Kalmarin päätökset pantaisiin voimaan, olkoon kuningas elossa tai ei, ja että sekä hän itse että marski uudistaisivat uskollisuuslupauksensa kuninkaalle ja ottaisivat sitten kuninkaan nimessä saman lupauksen muilta herroilta, niin hän suostui siihen, vaikka hyvin huomasi, mitä sillä tarkoitettiin.

Tämä toimenpide teki nimittäin tyhjäksi hänen valitsemisensa valtakunnan päämieheksi, joka oli tapahtunut drotsin Suomessa ollessa ja jota hän ei hyvin ymmärrettävistä syistä hyväksynyt, koska se pani hänet, valtakunnan ensimmäisen virkamiehen marskin alaiseksi. Mutta tästä ei tehty mitään päätöstä, joten marski voi vastakin toimia valtakunnan päämiehenä kuten ennenkin, ja senvuoksi ei hän ruvennutkaan tekemään hyödyttömiä vastaväitteitä.

Päivä päättyi siis täydellisesti drotsin mielen mukaan, ja hän ratsasti vallan tyytyväisenä Söderköpingiin seuraavana päivänä, missä voutien piti luovuttaa linnat ja läänit. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut aivan drotsin mielen mukaan. Sillä marski otti ne kaikki vastaan marskinvirkansa perustuksella sekä läänitti ne poiskin taas. Mutta linnalupaukset annettiin sekä marskille että drotsille — ne herrat, jotka saivat linnoja läänityksikseen, vannoivat heille läänitysvalan luvaten pitää läänejään uskollisesti valtakunnan käytettävänä sekä antaa ne takaisin drotsille ja marskille, kun he vaativat niitä, sekä, jos näistä toinen kuolisi, pitää niitä toisen käytettävänä, ja molempain kuoltua neuvoston tai neuvoston valitseman päämiehen käytettävänä.

Siten oli muukalaistenkin vaikutus tehty kokonaan mahdottomaksi, joten marski luuli nyt olevansa varma rahvaankin suosiosta, koska oli selvää, ettei tätä seikkaa pidettäisi kenenkään muun kuin hänen ansionaan. Tämä lienee ollut siihenkin syynä, että marski katsoi tarpeelliseksi linnoja läänittäessään muistaa sekä uniooniystäviä että niitä, joihin hän itse voi varmasti luottaa. Niinpä sai vanha herra Hannu Kröpelin Turun linnan lääneineen, ja herra Niilo Steeninpoika (Natt och Dag), marskin lanko, Stegeborgin linnan lääneineen. Mutta tässä hän erehtyi. Broder Sveninpoika loukkaantui syvästi kun hän itse ja Eerik Puke jäivät aivan ilman lääniä, ja hänen katkeruutensa lisääntyi yhä päivän kuluessa huomatessaan selvästi kaikesta sen asian joutuvan aivan syrjään, jonka edestä hän oli toiminut.

Kun linnaläänit oli jaettu ja uudet lääniherrat olivat vannoneet valansa, niin nousi drotsi seisomaan ja syytti — pidettyään ensin pitkän esipuheen — herra Eerik Pukea suurista vallattomuuksista sekä vaati hänelle ei sen pienempää kuin kuoleman rangaistusta. Salissa syntyi yleinen hiljaisuus, ja kun herra Eerikiä kutsuttiin vastaamaan syytöksiin, ja kun hän lähestyi huoneen päässä olevaa pöytää, jonka ääressä marski ja drotsi istuivat, niin tunsivat läsnä olijat samankaltaista painostusta kuin ukonilman edellä. Drotsikin laski silmänsä ja tuijotteli pöytäliinaan Eerikin liekitsevän katseen polttaessa häntä. Mutta Eerik-herralla oli vähän ystäviä tässä kokouksessa. Useimpain katseista puhui pahansuonti ja viha sekä jonkunlainen mielihyvä siitä, että nyt saisivat tyydytystä heidän sydämissään kytevät tunteet, joita ritarin yleinen arvo ja rahvaan suosion kannattama valta oli synnyttänyt. Kaikilla heillä oli olevinaan kolhauksia kostettavana ja arvonsa loukkauksia rangaistavana. Varmaa on myöskin, että kiihkeä, avomielinen ja ajattelematon Eerik oli pelkällä esiintymiselläänkin tehnyt vihamiehikseen kaikki, jotka eivät voineet suvaita tahi eivät ymmärtäneet hänen vapaata, miehekästä ja avonaista luonnettaan. Ei ollut yhtäkään koko herrakokouksessa joka ei vaistomaisesti tuntenut, että kuumaverinen ritari pilaisi nyt auttamatta asiansa hillittömällä kiukullaan, joka paloi hänen silmistään ja värisi hänen huulillaan.

Mutta joukossa oli eräs, joka ei tahtonut asian menevän niin kauaksi —
Kaarlo Knuutinpoika.