Hän nousi puolustamaan Eerikiä, ennenkuin tämä ehti suutaan avata, ja puhui sellaisella voimalla, että drotsin täytyi antaa syytöksen raueta, ja kaikki Eerikin salaiset vihamiehet saivat purra hampaitaan yhteen ja kätkeä vihansa toisiin aikoihin.
Tämä oli ystävän työ marskilta, jonka arvo Eerikin täytyi tunnustaa, ja ensi hetkenä hän innoissaan unhotti pettyneet toiveensa linnanlääninkin saannista. Mutta näin ei ollut Broder Sveninpojan laita. Hän käsitti marskin esiintymisen vaan siksi, että hän koki sitoa sekä Eerikin että hänet ja heidän kauttaan rahvaan itseensä, tarvitsematta itse sitoutua mihinkään, kuten olisi käynyt, jos hän olisi antanut heille linnaläänejä. Hän ei luottanut enempää kuin koskaan ennenkään marskiin. Ja hän sai epäilyksilleen lisää tukea siitä, mitä samassa tuokiossa tapahtui.
Nyt otettiin nimittäin käsiteltäväksi herra Pentti Steeninpojan ja herra Maunu Pentinpojan juttu Engelbrektin murhan johdosta. Tässäkin asiassa esiintyi marski, mutta ei yhtä suurella lämmöllä ja voimalla kuin Eerik Pukea puolustaessaan; — mutta sitä ei tarvittukaan, sillä jos olisi pantu toimeen äänestys, niin olisi epäilemättä verrattomasti suurempi osa äänestänyt vapauttamista kuin rankaisemista. Tuomiota ei kuitenkaan langetettu täällä; herra Pentti, joka oli yksinään läsnä, anoi omansa ja poikansa asian lykättäväksi laillisen tuomioistuimen ratkaistavaksi; heidät laskettiin senvuoksi vapauteen, kunnes asiaa voitaisiin laillisesti käsitellä. Tämä ja marskin äskeinen esiintyminen ynnä muisto Maunu Pentinpojan katumuksen teosta Engelbrektin haudalla sai Eerikinkin puolestaan lupaamaan herra Pentille ja hänen pojalleen rauhaa.
Mutta Broder Sveninpoika ei voinut enää hallita kiukkuaan. Eerikin lausuessa rauhansanansa murhaajalle, löi hän kiivaasti kätensä miekkaansa ja teki jyrkän käännöksen. Kaikkien silmät kääntyivät siihen päähän salia, missä hän oli, ja Eerik Pukekin astahti askeleen taaksepäin ikäänkuin vasta ystävänsä miekan helähtäminen olisi saanut hänen näkemään asian toisessa valossa. Mutta se oli jo myöhäistä; tehty kuin tehty, sitä ei enää käynyt muuttaminen enempää kuin julmistunutta ritaria kävi palauttaminen. Hän meni varmoin askelin ovelle, jonka drotsin ja marskin vahtimiehet avasivat hänelle, ja lähti pois.
Broder Sveninpojan lähtö ei tehnyt Eerikiä lukuunottamatta keneenkään sellaista vaikutusta kuin marskiin. Väri vaihtui hänen kasvoillaan, kun hän näki korkeavartaloisen ritarin lähestyvän ovea, ja kun tämä oli poissa, katseli hän tutkivasti Eerik Pukea.
Mutta jälellä olevat neuvottelut veivät pian kokonaan hänen huomionsa, ja kokouksen loputtua näkyi hän tykkänään unhottaneen tapahtuman. Moniaat herroista, muitten muassa Eerik Pukekin, olivat jo lähteneet salista, ja marski keskusteli vilkkaasti drotsin kanssa, kun heidät keskeytti ulkoa lähestyvät askeleet.
Samassa avattiin ovi, ja herra Broder Sveninpoika astui sisään. Hän kävi suoraan marskin luo heittäen hansikkaansa hänen eteensä, kasvoillaan mitä katkerin suuttumuksen ilme.
"Nyt, marski Kaarlo", huusi hän iskien kiivaasti miekkaansa, "nyt tahdon tapella kanssanne kerran elämästä ja kuolemasta!"
Marskin posket kävivät kuolonkalpeiksi, ja suuret silmänsä katselivat suuttunutta ritaria. Drotsi vavahti ikäänkuin haaste olisi häntä tarkoittanut, sekä asettui syrjempään lähemmäksi muita herroja, joten marski jäi enemmän erilleen. Kului hetkinen ennenkuin marski vastasi, ja yhä vimmaisemmaksi muuttui Broder Sveninpojan katse.
"Varokaa, ankara ritari", sanoi marski vihdoin "ettette malttamattomuudessanne hairahdu ottamaan askelta, jota molemmat kadumme!"