* * * * *
Kaarlo Knuutinpoika käveli levotonna huoneessaan. Hän mietiskeli tarkoin kaikkea, mitä edellisinä päivinä oli tapahtunut ja etenkin eilistä kohtausta kokouksen jälkeen. Hän seisahtui vähäväliä, milloin suuren takan eteen, johon kamaripalvelija oli jo tehnyt tulen, milloin erään ikkunan eteen, josta raskas verho kaihtoi päivän valon. Mutta hän ei pysynyt missään kauempaa, häntä ikäänkuin joku voima ajoi paikasta toiseen. Raamatulliset kuvat, joita oli ommeltu seinille ripustettuihin tapetteihin kukkasköynnösten väliin, näyttivät katselevan kummastunein silmin talon herraa, jonka harhaileva katse ei tuntunut löytävän rauhaa.
Mutta hän seisahtui äkkiä kuuntelemaan. Kuului askeleita, ensin hiljaan etäämpää, mutta ne kovenivat vähitellen, kunnes eräs käsi tarttui lukkoon ja sisään astui muuan vanhanpuoleinen mies.
Tulija oli marskin hovimestari, perheen vanha palvelija, joka tunsi suvun kaikki asiat ja palveli sitä järkähtämättömällä uskollisuudella.
Marski katsoi levottomalla jännityksellä hovimestaria, joka pudisti surullisesti harmaata päätään sanoen: "Hän ei suostu, herra, ankara ritari ei suostu…"
"Ei suostu?" toisti marski, "Eikö hän suostu … onko hän sitten oikein ymmärtänyt sinua?"
"Täydellisesti!" vastasi harmaapää, "ja hän kutsuu teitä vaan horjuvaiseksi… Minä pyysin ja rukoilin häntä, mutta hän vaan hymyili taputtaen minua olalle sekä sanoi: 'Broder Sveninpoika pitää ritarikunniaansa siksi suuressa arvossa, ettei rupea raukkamaisella paolla sitä ainiaaksi tahraamaan! sano niin herrallesi'… Uljas ritari hän on, marski, sen minä sanon, niin vanha kuin olenkin, ja mielellään olisivat vanhat silmäni nähneet häntä säästettävän siitä katkerasta maljasta, jonka te nyt tarjootte hänelle…"
"Kuinka arvelet, vanhus? … olenko voinut toisin tehdä, tahi voinko muuta tarjota ritarille?"
"Mistäpä minä, vanha miesparka, tietäisin", vastasi hovimestari surullisesti hymyillen. "Kukin vastatkoon teoistaan… Minä en ole koskaan ymmärtänyt korkeita herroja… Muistan vielä, mitä ne tekivät vanhalle Maunu-kuninkaalle, ja senkin muistan, kuinka saksalainen Albrekt-kuningas sitten menetteli maassa saksalaisine sukulaisineen, jolloin nuo korkeat herrat saivat syödä karvaita hedelmiä kylvöstään… He tekevät ja toimivat toisin kuin rahvaan mies; kun ne sanovat yhtä, niin ne ajattelevat toista, kuten tekin nyt, herra Kaarlo… Te ette tahdo ritarin kuolemaa nyt, mutta ette myöskään tahdo kunniallisesti sopia hänen kanssaan, kuten miehen tulee…"
"Jos olisin yksityinen mies, niin tiedä, ukko, että mielelläni sopisin hänen kanssaan!"