Mies katosi, ja hetkisen kuluttua tuli sisään Dominikaanikunnan pukuun puettu nunna ja hänen perässään marskin mies. Nunna vei merkitsevällä liikkeellä sormensa huulilleen estäen siten linnanherraa lausumasta kysymystä, joka oli hänen kielellään. Perässä tuleva asemies ei huomannut vähääkään tätä salaista merkinantoa.
"Jalo marski lähettää minun kauttani teille veljellisen tervehdyksensä", sanoi nunna; Eerikin silmät välähtivät kuullessaan hänen äänensä, "minä olen matkalla Turkuun marskin asioissa, ja hän pyytää teitä hankkimaan minulle laivakyydin sinne."
"Onko tuo jalo herra siis ottanut luostarisisariakin palvelukseensa?" kysyi Eerik epäillen.
"Minä kävin marskin luona sisarluostarin asioissa, ja keskusteltuani hänen kanssaan toivon asiani menestyvän hyvin. Te voitte nyt antaa marskin sanansaattajan lausua asiansa ensiksi, minä sanon sitten sanottavani."
Marskin asemies antoi herraltaan kirjeen, jonka ritari heti avasi ja luki. Se oli koko Helsinglannin kruununverojen läänityskirja, ja Helsinglanti tarkoitti koko Norrlantia. Eerikin kasvot kirkastuivat ja hän katsoi iloisesti hymyillen sen tuojaa.
"Herrani, marski, pyytää samalla tervehtiä teitä ja sanoa", lausui tämä, "että voitte täydellisesti luottaa häneen, ja mitä kulkupuheita kuullettekin, niin pyytää hän teitä vaan muistamaan — mitä hän jo on sanonutkin — että kaikki tapahtua valtakunnan hyväksi, ja ettei teidän tule tuomita, ennenkuin olette häntä itseään puhutellut."
"Missä herrasi oli tätä kirjettä lähettäissään?" kysyi Eerik.
"Tukholmassa, ankara herra", vastasi mies. "Herra Eerik Niilonpoika on antanut kaupungin linnan, kuten muutkin kuninkaan voudit, ja drotsi on ottanut etulinnan, herrani, marski aatelislinnan."
"Hyvä … mene nyt linnantupaan juomaan miesteni kanssa tulomaljasi."
Mies meni ja Eerik jäi kahdenkesken nunnan kanssa, jonka käteen hän tarttui puristaen sitä lämpimästi. Sitten hän vei hänet tammipöydän luo ja pyysi häntä istumaan penkille.