"Rakas Bengta-sisareni," sanoi hän, "kaikkein viimeiseksi olisin sinua odottanut tänne … mikä on saattanut sinun matkustamaan meren yli tähän vuodenaikaan, ja mitä tarkoitat marskilta tuomillasi terveisillä?"
"Kaulaketju!" vastasi nunna katsellen synkästi hehkuvin silmin eteensä, heitettyään päähineen pois.
Mutta Eerik katseli häntä, ikäänkuin ei olisi oikein ymmärtänyt hänen tarkoitustaan.
"Kaulaketju", toisti Bengta senvuoksi, "merirosvon loihdittu koriste, jonka olen sinulle luvannut ja jonka sinä kerran saatkin!"
"Ha-ha-ha", nauroi Eerik laskien kätensä sisarensa olkapäille ja katsellen häntä silmiin, "ja sen kapineen tähden sinä, sisarkulta, matkustelet maat ja mantereet… Heitetään pois se juttu, minulla on tärkeämpääkin sinulta kyseltävänä."
"Mitään sinulle tärkeämpää ei ole olemassa kuin se koriste", sanoi nunna terävästi, "sen avulla sinä olet Ruotsin valtakunnan mahtavin mies, sen avutta sinä varmaan kukistut… Muista että sisaresi sen sanoo. Mutta minä olen pannut päähäni", lisäsi hän, "että sinä sen vielä saatkin. Veljemme Kaarlon kuoleman jälkeen, ja kun poikanikin — Jumala armahtakoon heidän sielujaan! … lähtivät täältä … olen siirtänyt sinuun kaiken toivoni…"
"Entä veljemme Ragvald, Bengta-sisar … etkö häntä muista?"
"En, en … hänestä ei ole suuriin töihin … ei, mutta sinä Eerik olet hyvällä alulla, sinulla on rahvaan suosio; jos kuljen etelämetsissä Itägötanmaalla, jossa sinulla on maatiloja tahi pohjoismetsissä [muinoin kutsuttiin Kolmordenin ja Tivedenin eteläpuolella olevaa Itägötanmaata etelämetsiksi, näiden pohjoispuolella olevaa seutua pohjoismetsiksi], niin kaikkialla ne sinua rakastavat ja senvuoksi antaa Herra, kun sinä kerran saat pyhimysketjun kaulaasi, sinulle voiman ja kunnian ennen muita ja panee vihollisesi sinun astinlaudaksesi."
"Neuvosi ovat, Bengta, paremmat kuin pyhimysketju… Jos sinä olisit aina vierelläni, niin mitä tekisin kaulaketjulla?… Sinun pääsi sisareni ja minun miekkani voivat yhdessä valloittaa kuningaskunnan!"
"Minä en lähdekään luotasi enää saatuani koristeen… Minulla on se ollut jo kahdesti kädessäni, kolmannella kertaa tiedän kyllä sen pitää… Niin totta kuin elän, niin lienevät pahat henget sitä vartioimassa, koska tuo mies tulee joka kerta kuin…"