Mutta vartijat astelivat jäykkinä paikoillaan ja taivaan tähdet ne loistivat.
TOINIEN OSA.
Jöns Pentinpoika Oxenstjerna.
I.
Kellojen soidessa.
Juhlallisesti kajahtelivat kirkkojen kellot Vadstenassa. Hitaasti ja verkalleen vain kuoleutui niiden ääni avaruuteen. Mutta luostarikirkosta, sieltä kuului munkkien kaunis laulu.
Ruotsin valtakunnan marski, Tord Bonde, oli päivällä laskettu maan mustaan multaan. Ja kuningas ja valtakunnan ylhäisimmät miehet olivat saattaneet häntä hautaan. Haudalta palattuaan oli kuningas sulkeutunut huoneisiinsa, eikä kukaan uskaltanut häiritä häntä. Siksi saikin kaksi mustiin puettua miestä, joilla oli paksut hopeaketjut rinnoillaan, odottaa suuressa salissa turhaan puheillepääsyä.
Miehet olivat kaksi lybeckiläistä kauppiasta ja olivat he nyt paluumatkalle lähdössä, koetettuaan turhaan yhdessä muitten lähettiläitten kanssa rakentaa rauhaa kuninkaan ja Tanskan välillä. Kristian kuningas oli näet pyytänyt hansakaupunkeja rauhanvälittäjiksi, mutta sitäpaitsi oli näillä vielä toinenkin tärkeä asia kuninkaalle esitettävänä. Se koski heidän kauppaoikeuksiaan, joita Kaarlo ei ollut vahvistanut. Kummankaan asian ajaminen ei heille kuitenkaan vielä tähän asti ollut onnistunut. Ja nyt jäähyväisillä kuninkaan luona olivat he päättäneet tehdä viimeisen yrityksen.
Ilmoittautuessa ei kuningas ollut antanut mitään vastausta, ottaisiko heitä puheilleen vai ei. Siksi seisoivatkin he siellä kahden vaiheilla, menisivätkö pois vai odottaisivatko vielä kuninkaan kutsua.
Silloin alkoi kuulua kovaa kavioiden kapsetta kadulta ja heti senjälkeen pysähtyi joku kuninkaankartanon edustalle. Ennen pitkää kuului jo kannusten kilinää rappusista ja ovi avautui. Sisään astui upeasti puettu nuorukainen kuninkaan aseenkantajan seuraamana, joka viimeksimainittu kiirehti suoraa päätä ilmoittamaan äskentullutta.