"Te muistutatte minua asiasta", mutisi kaniikki, "jota todellakin kannattaa ajatella. Kuitenkin luulen, että meillä on hänelle jotain tarjottavaa, jolla pitäisi olla kylliksi hurmaava vetovoima ja loistava sulo, impi paljon verrattomampi kuin vanhan Kaarlo Tordinpojan tytär onkaan…"
"Ja se on…?"
"Ruotsin kuningaskruunu!" kuiskasi kaniikki ja hänen huulensa menivät taas hienoon hymyyn.
"Ruotsin kuningaskruunu!" huudahti munkki teeskentelemättömällä hämmästyksellä.
"Niin!" virkkoi kaniikki, "luulenpa, että sellainen impi on jo jonkin arvoinen ja sen voimme me hänelle kyllä tarjota… Jos hän ottaa tarjouksen vastaan, niin asetamme me ehdot… Ellei hän sitä tee, niin jätämme me hänet. Hänestä tulee meidän vihollisemme ja pyhän kirkon valta ei ole vielä niin vähäinen, ettei se voisi musertaa häntä."
"Paratkoon Jumala sen ritarin, jolle sellainen morsian ei kelpaa!" virkkoi munkki.
"Ryhtykää siis heti toimeen, harmaaveli … aika on kallista… Mitä tehdään, se pitää tehtämän heti!"
"Parastani olen koittava, siitä saatte olla varma, armollinen herra, ja kauan ei viivy ennenkuin taas saatte kuulla minusta…"
Nyt nousi kaniikki ylös. Palvelijat toivat hevoset esiin ja mestari Eerikki Olavinpoika tuli myös vaellukseltaan takaisin, jonka lähimpään metsään oli tehnyt.
"Stäken linnassa Jöns arkkipiispan luona", virkkoi kaniikki, "siellä tapaatte minut!"