Tapaus Borgholman linnassa ja se tapa, jolla kuningas käytti hyväkseen lakia: "was meinen Grund beröhret, mir gehöret", — herätti aikoinaan paljon huomiota ja puhuttiin siitä kansankin keskuudessa aivan yleisesti. Riimiä käyttävä kronikankirjoittaja kirjoitti siitä myös aikakirjaansa. Hän tekee tapauksen johdosta seuraavan huomautuksen:
Siis nyt on tapa sellainen,
Ei mikään turvass' olla voi,
Jonk' kerran maalle meri toi.
Mutta arkkipiispa ei näyttänyt kiinnittävän mitään erityistä huomiota tähän asiaan. Hän istui siinä aivan jäykkänä ja mustat silmänsä tujottivat tuleen. Yhtäkkiä havahtui hän ikäänkuin horrostilasta, tarttui lujasti peukalollaan ja nuolusormellaan soopelinnahalla reunustettuun takinliepeeseen kiinni, työnsi sen syrjään ja ojensi samassa jalkansa suoraan eteenpäin. Se ei ollut mikään mukavuudesta johtunut liike, kaikki jäntereet ja lihakset saattoi se jännitykseen.
"Kustaa Kaarlonpoika!" virkkoi hän hitaasti ja lisäsi sitten: "urhea
Kustaa Kaarlonpoika!"
"Urhoollisia miehiä on muitakin kuin hän Ruotsin valtakunnassa", virkkoi kaniikki, ikäänkuin olisi arvannut arkkipiispan ajatuksen juoksun, "ja jos katselette asiaa sen oikeassa valossa, niin täytynee teidän myöntää, että urhoollisimmat miehet ovat juuri teidän puolellanne eikä kuninkaan. Ne herrat, jotka nyt oleskelevat Tanskassa Kristian kuninkaan luona, painavat myös jotain vaa'assa, kun he nyt teidän kehotuksestanne saapuvat kotiin takaisin. Herra Maunu Gren, herra Tuure Tuurenpoika ja herra Kustaa Olavinpoika, niin myös tuo kunnianarvoisa herra, Skaran Pentti piispa, jonka Kaarlo kuningas on pakottanut jättämään piispanistuimensa, — niistä ei luullakseni kukaan jää toimettomana katselemaan, kun on kysymyksessä… Minä en voi siis muuta kuin onnitella teitä, Jöns arkkipiispa! Uusi vuosi ei ole ehtinyt vielä pitkälle kulua, kun te jo ratsastatte Tukholman linnaan Ruotsin valtakunnan herrana, siitä olen varma."
Arkkipiispa loi kaniikkiin halveksivan silmäyksen.
"Sinä puhut aivan kuin lapsi, Helmich!" virkkoi hän ja veti takinliepeen uudestaan ojennettujen jalkojensa yli.
Kaniikki katsahti hämmästyneenä mestariinsa, mutta rämä lisäsi:
"Ensi tapahtumia ei ole katsottava muuta kuin alkutanssiksi vain. Löytyyhän Ruotsissa vielä monta herrasmiestä, jotka uskaltavat kilpailla arkkipiispa Jönssin kanssa etusijasta… Sellaisia on esimerkiksi Eerikki Akselinpoika, Nyköpingin linnanhaltija. Oletko huomannut, kuinka hän pöyhistelee itseään! Ja kuinka korkealle luulet hänen maalinsa asettaneen…? Kuten sanoin, on se alkuna vain tapausten sarjalle, joiden loppu vasta vähitellen ja hitaasti kehittyy. Kun se on tapahtunut, silloin vasta voit tulla luokseni ja onnitella minua. Ja minä en ole silloin unhottava sitä palkkiota, jonka uskollisuudestasi ja suurista palveluksistasi olet oikeutettu saataaan. Mutta älä heti ylistä sitä jäätä, jolla olet vasta ensi askeleen ottanut."
Kaniikki tarkasteli puoleksi uneksiva katse silmissään korkeaa esimiestään, jonka suunnitelmain kauastähtääviä tarkoituksia ei edes hän, joka tunsi hänet niin tarkasti, voinut seurata.