"Rauhoittukaa, jalo ritari!" virkkoi hän, "minun huuliltani ette te saa enää kuulla sanaakaan tästä asiasta. Se on yhtä varmaa kuin jo edeltäpäin tiesin, minkälaisen vastauksen olin teiltä saava…"
"Kuka te olette, harmaaveli?" kysyi Niilo uteliaana ja yritti samassa työntää päähineen syrjään hänen kasvoiltansa. "Teidän äänenne olen ennenkin kuullut…"
"Mitäpä hyötyä teille siitä olisi, vaikka saisittekin nimeni tietää?" virkkoi munkki hymyillen. "Me olemme tavanneet toisemme, muutaman kerran kuningattaren luona hänen vielä eläessään. Voin ilmoittaa teille, että olin hänen rippi-isänsä."
Niilo muisti hänet nyt aivan selvään ja hänen huulillaan pyöri jo kysymys, kuinka hän, joka oli elänyt lempeää kuningatarta niin lähellä, kuinka hän saattoi ryhtyä sellaista välitystointa harjoittamaan, jota varten nyt oli tullut. Mutta munkki esti hänet niistä tuumista ruveten puhumaan kokonaan toisista asioista.
"Minulla on vielä muutakin asiaa teille, Niilo ritari", sanoi hän, "ja yhtä varma, kuin olin teistä, mitä edelliseen tulee, yhtä epävarma olen nyt tästä asiasta. Ja vaikka nyt, kun ikä on heitellyt lunta ohimoilleni ja rypistellyt poskeni, voisin sanoa, kuinka itse sellaisessa tapauksessa tekisin, niin en siltä kuitenkaan uskalla väittää, että olisin samoin menetellyt, kun olin teidän ijässänne."
"Se mahtaa olla merkillinen asia!" virkkoi Niilo katsellen kysyvästi munkkia.
"Eräs vanki, jonka ei pitäisi olla teille tuntemattoman, kituu täällä
Tukholman linnan vankikomerossa… Se on herra Ove Laurinpoika!"
"Mitä sanottekaan?" huudahti Niilo. "Herra Ove Laurinpoikako kituisi vankeudessa ja kuitenkin on minulle sanottu, että kuningas juuri paraikaa valmistelee hänen häitään!"
"Mikä kuninkaan ajatus on, sitä en minä tiedä, mutta se vain on varmaa, että Ove herra istuu vankeudessa linnan tornissa ja että hän on kuoleva… Ehkä on kuningas muuttanut mieltään siinä suhteessa, ehkä… Mutta minä olen puhellut Ove herran kanssa ja hän on nykyään kokonaan toinen mies kuin silloin, kun hän tahtoi tappaa teidät, Niilo herra. Hän myöntää käyttäytyneensä alhaisesti ja katuu sitä katkerasti sekä haluaisi nyt saada puhella teidän kanssanne voidakseen pyytää anteeksi ja sopia. Mitä sanotte te siihen, Niilo herra?"
"Ja sitä te vielä kysytte, harmaaveli!" huudahti Niilo. "Tiedänhän aivan hyvin, kuinka helposti onneton rakkaus voi miehen mielen villitä…! Ei, ei… Olen valmis saapumaan hänen luokseen, koska hän vain itse haluaa, vaikka jo tällä hetkellä."