"Te olette ritari, jolla ei ole vertaa, Niilo herra", lausui harmaaveli äänellä, joka vapisi sisällisestä liikutuksesta. "Tahdotteko, niin lähdemme heti tuon mies raukan luo, sillä mikäli minä olen saanut kuulla, on huominen päivä oleva hänen viimeisensä."
Niilo oli heti valmis seuraamaan ja viipymättä riensivät he linnaan.
Munkki, joka näytti täällä olevan kuin kotonaan, haki heti linnanvoudin käsiinsä ja sai tältä luvan mennä tervehtimään vangittua ritaria. Ja niin menivät he yhdessä Niilon kanssa alas vankilaan. Kun he olivat saapuneet vankihuoneen ovelle, kuiskasi munkki:
"Jos tarvitsette minua Ove herran luota tultua niin tapaatte minut linnankappelissa."
Munkki meni, rautaovi ratisi saranoissaan ja Niilo saatettiin sisään vankilaan. Vanginvartija, joka oli seurannut heitä tulisoihtu kädessä, pisti sen sisälle tultua erääseen muurin rakoon, jonka jälkeen hänkin poistui sulkien oven mennessään.
Samassa kuului kahleitten kalinaa vankihuoneen pimeimmästä loukosta ja kun silmä oli ehtinyt paremmin tottua pimeään, näki Niilo kilpailijansa ja vihollisensa, Ove Laurinpojan, astuvan sieltä esiin. Mutta se ei ollut nyt enää tuo uljas, hurja nuorukainen, joka mielettömässä vimmassaan oli tahtonut pakottaa hänet kaksintaisteluun, ja kun ei se ollut onnistunut, yrittänyt tappaa hänet. Ei, vaan hänen edessään oli nyt kalpea, murtunut mies, joka joka suhteessa herätti sääliä.
Vanki seisoi hetkisen käsi otsalla. Soihdun valo teki häneen saman vaikutuksen, kuin pimeys Niiloon. Mutta kun hän ehti huomata kuka tullut oli, kävi kova väristys läpi koko hänen ruumiinsa, ja hän vaipui alas polvilleen peittäen kasvonsa käsillään.
"Rauhoittukaa, Ove herra", sanoi Niilo ja koitti nostaa häntä ylös, "ellei mikään raskaampi taakka omaatuntoanne paina, kuin se mitä meillä on välillämme, niin voitte olla aivan levollinen!"
"Te olette siis antanut anteeksi minulle?" huokasi vanki.
"Olen, olen!" vakuutti Niilo, "kaiken sen, mitä te olette minua vastaan rikkonut, kaiken sen minä mielelläni anteeksi annan. Onko teillä ehkä mitään muuta toivomusta, jonka näkisitte mielellänne täyttyvän…? Sanokaa se vain arastelematta julki, Ove herra, mikäli voimissani on, tahdon auttaa teitä!"