"Se on totta, hänenkin nimensä on listassa", keskeytti kuningas vilkkaasti, "mutta oletteko häneen nähden varma asiastanne, Jöns arkkipiispa?"
"Niin varma asiastani olen", lausui arkkipiispa ja asetti kätensä rinnoilleen, "että jos hän saa pitää Tukholman linnan kesään asti, niin ette te enää Martinpäivänä ole Ruotsin kuningas!"
"Se vielä puuttuisi… Ja minä kun luulin, että riittävän suuri kuilu erottaisi Tuure herran ja hänen lankonsa, kuningas Artturin, toisistaan…"
"Meillähän on selviä todistuksia, että asia on niin, kuningas… Kauppiaan tunnustusta tarkoitan. Te voitte vaikka itse kuulustella häntä kun saavumme Tukholmaan. Te laskette vain leikkiä kuningas Artturista ja hänen pyöreän pöydän ritareistaan. Mutta olkaa varoillanne kuningas, pöytä voi olla suurempi ja sen ympärille saattaa mahtua enemmän ritareja, kuin voi olla teidän vallallenne terveellistä."
Kuningas vaipui ajatuksiinsa, mutta hieno hymy kuitenkin yhä väreili hänen huulillaan kun hän ajatteli kuningas Artturia, niinkuin hän tapasi maanpakolaista kuningasta kutsua. Hetken niin vaitioltuaan katsahti hän arkkipiispan puoleen ja sanoi:
"Ja kenenkä haltuun tahtoisitte te, että uskoisin Tukholman linnan… Tuntuu siltä, kuin olisivat nyt ahtaat ajat tulossa, sillä itäisenkin naapurin käytös näyttää kovasti uhkaavalta… Minä tarvitsisin sentähden luotettavan, teräväsilmäisen ja tarmokkaan miehen, juuri sellaisen kuin te olette, Jöns arkkipiispa!"
"Tepä sen sanotte, kuningas … minä voin, jos se vain on teidän tahtonne, säilyttää Tukholman linnan teille…"
"Hyvä on, arvoisa isä!" huudahti kuningas ja löi tyytyväisenä kätensä yhteen. "Te olette saava Tukholman linnan ja Tuure herra saa hakea muuta itselleen… Mitä ajattelette te laivaverosta?"
Tämä kysymys tuli aivan odottamatta. Ehkä synnyttivät kuninkaan mielessä nuo levottomuutta herättävät huhut Kaarlo kuninkaan varustuksista ajatuksen, että hän mahdollisesti raskailla veroillaan voisi ärsyttää kansan ja siten valmistaa oman häviönsä. Mainittu vero oli nyt neuvostossa päätetty kannettavaksi ja voi se aivan hyvin antaa aihetta huoleen, koska se oli raskaampi kuin mikään edellisistä.
Arkkipiispa viivytteli kuitenkin, ennenkuin vastasi, ja kuningas selitteli sentähden asiaa laajemmin sekä uudisti sitten taas lopulta kysymyksensä.