Sillä, mitä hän lausui, voi olla hyvinkin yleinen tarkoitus. Mutta niin ei sitä käsittänyt kaniikki. Ja hän tahtoi nyt tilaisuuden tullessa kiinnittää arkkipiispan huomiota erääseen asiaan, jonka tämä hänen mielestään oli, jos ei unhottanut, niin ainakin suuressa määrin laimiinlyönyt.
"Te olette, luullakseni, unhottanut jotain!" virkkoi hän.
"Mitä sitten?" kysyi arkkipiispa kiivaasti ja vavahti vasten tahtoaan.
"Että leijonan ollessa vankeudessa sen vapautti sieltä pieni rotta?"
On mahdoton kuvata sitä vaikutusta, jonka nämät sanat tekivät arkkipiispaan. Näytti siltä, kuin olisi hän tuntenut itsensä paljastetuksi ja yllätetyksi, mutta myös niinkuin olisi hän tahtonut katsoa edessään seisovan miehen sielun pohjaan asti. Siinä katseessa oli terävyyttä, ylpeyttä ja hämmästystä sekaisin.
"Kuka on rotta?" kysyi hän vihdoin.
"Kukapa muu se voisi olla kuin Niilo Sture?"
"Ja hänkö yrittäisi … missä ovatkaan ajatuksenne, Helmich … vapauttaa Kristian kuninkaan?"
"Sen kruunun takana, jota Kristian kuningas kantaa, kimaltelee toinen… Minusta näyttää se paljon vaarallisemmalta, ja verkon, jota sen ympärille kudotaan, ei Niilo herra anna kauankaan aikaa enää olla koskematonna…"
"Onko teillä todistuksia?"