"Koskaan ei ole nuolta paremmin tähdätty, koskaan ei se myöskään ole paremmin sattunut maaliinsa!"

"Oi, minua mies raukkaa!" huudahti piispa ja löi kätensä yhteen, "pelkään, että lankoni on saanut vankeudessa vikaa järkeensä."

"Hän pyysi minun vielä sanomaan teille", jatkoi kaniikki, "että vasta sitten, kun kuningas on vienyt hänet vankina pois valtakunnasta, sillä se tulisi tapahtumaan, sanoi hän, vasta sitten olisi aika tullut, jolloin teidän on ryhdyttävä panemaan toimeen, mitä sydämenne vaatii teiltä!"

Sinä päivänä ei Katillo piispa ollut kaltaisensa neuvostossa. Hän oli hajamielinen ja nyreän näköinen ja kun hänen ääntänsä vaadittiin, vastasi hän aivan niinkuin kuningas tahtoi. Yleinen hämmästys syntyi, mutta samalla tavalla tekivät muutkin. Kuningas ensin siitä ällistyi, mutta pian poisti mielihyvä muut ajatukset hänen mielestään. Niin oli hän nyt siis saanut aivan täydellisen voiton. Neuvosto tuomitsi kuitenkin arkkipiispan vain vankeuteen.

Sillä välin kasvoi levottomuus Tukholmassa arveluttavassa määrässä, jonka tähden kuningas päätti viedä vaarallisen vankinsa pois valtakunnasta, ja hän esitti tämän tuumansa neuvostolle. Tämä myöntyi Katillo piispan vaikutuksesta kuninkaan pyyntöön. Kuningas saisi viedä arkkipiispan, mihin itse tahtoi. Ja niin jättivät herrat Tukholman palaten kukin kotiinsa.

* * * * *

Eräänä iltana marraskuussa oli suuri joukko kansaa kokoutunut linnan ympärille ja myöskin Norrmalmin ja Käpplingeholman rannat olivat väkeä täynnä. Useitten katseet olivat suunnattuina virralle, jossa kuninkaan laivat seisoivat ankkuroituina, toinen toisensa vieressä. Mutta eniten tähystelivät kuitenkin uteliaat ihmiset linnan viereiselle laivasillalle, jossa kuninkaan asepalvelijat seisoivat valmiina lähtöön ja ritareja juoksi edestakaisin.

Linnanlaiturin vieressä oli suuri vene valmiiksi laitettuna ja soutajat istuivat odottaen airot käsissään.

Äkisti syntyi suuri liike kuninkaan asepalvelijain joukossa.

Kalpeakasvoinen, kuihtunut mies kulki kumarassa rantaa kohti ja moni luuli kuulevansa, miten kahleet kalisivat hänen käsissään ja jaloissaan.