"Jos tällaista vauhtia menemme", vastasi tämä, "niin olemme siellä jo ennen iltaa."
"Mutta meidän pitäisikin jo sitä ennen jättää se taaksemme, Erkki!" virkkoi ritari iskien samassa kannuksensa hevosen kylkiin ja kiitäen Linköpingiä kohti.
Heidän lähestyessään kaupunkia alkoivat kirkkojen kellot soida. Ritari pysäytti hevosensa.
"Luulen, että tulemme liian myöhään, Niilo herra!" sanoi Erkki ja
lähestyi ritaria.
"Kautta Jumalan kuoleman, mitä tarkoitat?"
"Saattepa nähdä, että siinä on perää, mitä Vadstenassa eilen illalla
kuulin. Paksu Katillo piispa on todella aikeissa tarttua miekkaan.
Siksi luulenkin, että kaikista viisainta olisi nyt sivuuttaa
Linköpinki… Siten ehdimme Taalainmaahankin vain pikemmin…"
"Voit kyllä olla oikeassa", vastasi ritari, "mutta niin ollen tahdon ainakin ensin puhua muutaman sanan Katillo piispan kanssa… Hän on kunnian mies, rehellinen ja nuhteeton eikä häntä kiinnitä muu kuin sukulaisuus noihin kavaltajiin, jotka karkottivat Kaarlo kuninkaan valtakunnasta."
Nämät sanat sanottuaan kannusti ritari hevostaan ja ratsasti kaupunkiin miestensä seuraamana.
Kadut olivat kansaa täynnä. Siellä täällä tuli vastaan asepalvelijajoukkoja nopein, kiirehtivin askelin.
Epäilemättä riensivät ne asuntoihinsa noustakseen satulaan ja kokoontuakseen herrainsa ympärille. Tätä luuloa varmistivat vielä ne kaksisataa ratsumiestä, jotka jo täysissä varuksissa istuivat hevostensa seljässä piispantalon edustalla. Mutta muu kansa, porvarit vaimoineen ja kaupunkiin kokoontunut rahvas, virtasi tuomiokirkkoon.