Myös kuninkaantytärtä näytti aluksi ritarin ehdotus ilahuttavan. Mutta aluksi vain. Sillä heti senjälkeen sävähtivät hänen poskensa taas purppuranpunaisiksi ja hän kääntyi pois, ikäänkuin salatakseen sitä ajatusta, joka oli hänen mielensä vallannut. Niilo herra huomasi kaiken tämän ja sentähden kysyikin hän neidolta, oliko tällä ehkä jotain hänen ehdotustaan vastaan. Ja kun neito ei puhunut mitään, alkoi ritari laajalti selitellä hänelle niitä vaaroja, jotka voivat uhata häntä juuri nyt, kun hänen isänsä ystävät tämän asian vuoksi olivat aseisiin tarttuneet. Kuninkaan viholliset voisivat näet anastaa hänet haltuunsa ja pakottaa siten hänen isänsä tyytymään mihin ehtoihin tahansa. Sellaisille vaaroille olisi hän nyt vähemmin alttiina Penningebyssä, kuin Hammarstadissa. Ja muutenkin sopisi hänelle paremmin asua sukulaisten ja ystävien, kuin Hammarstadin Briita rouvan luona, joka sitäpaitsi oli vielä hänen isänsä, Kaarlo kuninkaan kiukkuisimpia vastustajia.
Kuninkaantytär myönsi kyllä kaiken tämän, mutta levottomuus, joka oli hänen mielensä vallannut ei siltä poistunut. Ja näytti melkein kuin olisi hän sittenkin, vaaroista välittämättä, mieluummin mennyt Hammarstadiin kuin tullut Penningebyhyn. Tai ehkä suri hän sitä, että ne vaarat voisivat uhata häntä juuri siellä. Asiaa siinä niin harkittaissa avautui ovi ja eräs ritarin miehistä astui sisään.
Hänellä oli jotain tärkeää ilmoitettavana ja kun Niilo herra viittasi häntä puhumaan, alkoi mies.
"En tiedä", niin sanoi hän, "mitä itse asiasta ajattelette, Niilo herra, mutta ainakin minä teidän sijassanne kulkisin nyt toista tietä… Katsokaas, me tulimme ratsastaen tänne ja pysähdyimme pihalle ja kun astuin alas hevoseni seljästä siivotakseni teidän ratsuanne, tuli eräs nuori kauppasaksa siihen pihalle ja alkoi puhella Hollingerin sivustoverin, Tapanin, kanssa. En kiinnittänyt niin huomiotani hänen puheeseensa, mutta kuulin kuitenkin hänen ainakin pari kertaa kysyvän, aiotteko te ratsastaa Norrköpingin kautta. Ja kun sanottiin teidän aikomuksenne niin olevan, jätti hän talon…"
Ritari kiitti miestä hänen hyvästä tarkoituksestaan, mutta ilmoitti myös samalla, ettei se suinkaan saanut häntä matkasuunnitelmaansa muuttamaan. Mies jätti huoneen ja Niilo kääntyi taas kuninkaantyttären puoleen. Mutta nyt ei näkynyt enää jälkeäkään äskeisestä levottomuudesta tämän kasvoilla ja mitä lämpimimmällä tavalla kiitti hän ritaria hänen tarjouksestaan. Se herätti Niilo herrassa epäluuloja ja Erland ukon rykäykset ja päännyökkäykset saattoivat hänelle selväksi, että miehen sanat ne olivat tehneet kuninkaantyttäreen tuon äkillisen ja kummastuttavan muutoksen. Mutta asia ei ollut nyt enää autettavissa. Ja Penningebyhyn saavuttua keksittäisiin kyllä keinoja, millä tuo julkea kauppasaksa voitaisiin pitää sopivan matkan päässä kuninkaantyttärestä.
Kun sitten kaikki näin oli tullut päätetyksi, ei viipynyt kauan ennenkuin he jo jättivät Linköpingin. Molemmat neitoset ajoivat samassa reessä, Erland ukko yksin toisessa. Mutta rekien edessä ja perässä ratsastivat Niilo Sturen miehet. Ja itse ajoi hän neitosten reen sivulla.
II.
Kolmårdenilla.
Kaunista ilmaa jatkui yhä. Jälkeen puolen päivän satoi tosin vähäsen lunta, mutta sekin lakkasi illan tullen, juuri kun ritari seurueineen saapui Norrköpingiin. Siellä levättiin hetkisen aikaa. Sillä välin selkeni taivas ja kaunis yö näytti olevan tulossa. Siksi ehdottelikin Niilo herra, että matkaa jatkettaisiin yhä edelleen Krokekin luostariin, jossa sitten voitaisiin levätä yli yön.
Ehdotus otettiin mielihyvillä vastaan ja niin lähdettiin taas pari tuntia levättyä matkalle. Reippaasti kävi kulku vielä tuoreella lumella Norrköpingistä pohjaan päin läpi metsän, joka siellä silloin kasvoi ja ulottui aina Kolmårdenin juurelle asti. Hevoset hypähtelivät ilosta ja ritarin miehetkin tunsivat riemua rinnassaan. Eräs heistä lauloi, lauloi niin, että metsä kaukaa kajahteli kuljettaen äänen yli seudun: