"Tahdon itse käydä ensin luostarissa", sanoi hän, "ole varoillasi,
Erkki, äläkä unhota, mitä matkalla sanoin!"
Erkki lupasi kaikki ja Niilo meni luostariportille ja soitti.
Krokekin luostari oli fransiskaanien perustama ja vasta tähän aikaan aljetaan sitä ensi kerran mainita. Tällä munkkikunnalla ei yleensä ollut maaseuduilla luostareja, vaan se, niinkuin dominikaanitkin, pysyi pääasiallisesti kaupungeissa. Mutta joskus tavataan yksi ja toinen asutus maallakin. Ehkä olikin Krokek juuri sellainen fransiskaanein uudisasutus joko Tukholmasta tai Söderköpingistä päin. Koska se oli juuri Itägöötinmaalta pohjaan päin vievän tien vieressä keskellä suurta metsää, tapahtui usein, että matkustavat poikkesivat sinne lepäämään. Niin avattiin nytkin portti ilman pitempiä viivyttelyjä.
"Onko teillä vieraita, harmaaveli?" kysyi Niilo munkilta, joka avasi portin.
"Herra Taavetti Pentinpoika!" vastasi munkki.
"Niin viekää minut hänen luokseen… Mutta jos voitte sitä ennen saattaa talonteinin puheilleni, niin pyytäisin teiltä sitä."
Niilon täytyi ennen kaikkia saada tietää, keitä vieraita luostarissa oli, ellei tahtonut syöstä kuninkaantytärtä suoraan häntä uhkaavaan turmioon, josta tuo ratsumies metsässä oli häntä muistuttanut. Sillä hän, samoin kuin Erkkikin, piti metsässä näkemäänsä haamua kauppasaksana. Ja kun hän tämän huomion yhteyteen asetti miehen tutkistelemukset Linköpingissä, ei hän voinut saada sitä ajatusta mielestään, että jos kuninkaantytär kerran aiottiin ryöstää häneltä, se tapahtuisi nyt täällä yksinäisessä luostarissa keskellä synkkää metsää. Niilosta oli tämä vielä sitä luultavampaa, koska hän ei hetkeäkään voinut uskoa kauppasaksaa siksi, joksi tämä teki itsensä.
"Talonteini onkin juuri ritarin luona!" vastasi munkki, "ja vielä eräs kolmaskin henkilö istuu refektoriossa,[10] jota minä en kuitenkaan tunne… Hän näyttää kokonaan toiselta kuin sanoo olevansa, mikäli vanhat silmäni voivat erottaa ihmisiä."
Näin puhuessaan oli munkki sulkenut portin ja läksi nyt saattamaan ritaria luostariin. Hän pysähtyi eräälle ovelle, jonka avasi, ja kun Niilo astui sisään refektorioon, huomasi hän siellä talonteinin, niinkuin guardiaaneja kutsuttiin, ja herra Taavetti Pentinpojan sekä — kauppasaksan.
Taavetti herra istui lieden ääressä ja piteli suurta viinipikaria kädessään. Hänen kasvonsa olivat hehkuvan punaiset, johon syynä voi yhtähyvin olla liedestä leviävä kuumuus kuin pikarin sisältökin.