"Ei!" huudahti Taavetti herra seisaalleen kavahtaen, ikäänkuin olisi yhtäkkiä selvinnyt epäilyksistään. "Ei! Se ei saa tapahtua… Te olette vankini, Niilo Sture, niin totta kuin nimeni on Taavetti Pentinpoika. Ja yhtä varmaan kuin myrskyn raivotessa olen synkässä pimeydessä ohjannut laivaani salakarien keskellä, yhtä varmaan vältän niitäkin kareja, joista nyt olette varottanut minua… Ja te", tässä kääntyi hän kauppasaksan puoleen, "pitäkää varanne; sillä sellaiselta haukalta, joka metsästelee minun maillani, lyhennän minä siivet.. Sen saatte nyt heti nähdä."
Hän taputti käsiään ja joukko navakoita miehiä astui sisään. Kaikki näytti jo edeltäpäin puhutun, sillä Taavetti herra viittasi vain kädellään ja miehet ympäröivät Niilon sanaakaan sanomatta. Tämä tarttui miekkansa kahvaan, mutta huomasi samassa, miten turhaa vastustaminen oli. Siksi laskikin hän vain kätensä rinnoilleen ja katseli äänetönnä kavalaa Taavetti herraa, joka taas puolestaan näytti sitä enemmän joutuvan äskeisten epäilystensä uhriksi, mitä tyynempänä huomasi vastustajansa pysyvän. Ja niin oli hänen huomionsa kokonaan vankiin kiintynyt, ettei hän edes nähnyt sitä salamoivaa silmäystä, jonka kauppasaksa poistuessaan häneen heitti.
Hetki kului ja ritari seisoi siinä yhä ajatuksiaan hautoen. Silloin kuului yhtäkkiä sotahuuto ja aseitten kalsketta luostarimuurin ulkopuolelta.
Se sai ritarin havahtumaan mietteistään. Mutta samassa aukeni ovi ja asepalvelija syöksähti sisään.
"Turha yritys, ritari!" lausui hän, "he pötkivät pakoon, niinkuin olisi heidän hevosillaan ollut siivet, heti kun me vain pistimme nenämme luostariportin ulkopuolelle…"
"Ja te annoitte heidän paeta!" kysyi ritari vallan vimmastuneena.
"Sehän oli teidän oma käskynne?" huomautti mies hämmästyneen näköisenä.
"Minun käskyni!" huudahti Taavetti herra kokonaan tulipunaisena kasvoiltaan. "Niin totta kuin elän, hakkaan sinut kappaleiksi, mies!… Ovatko he todella päässeet pakoon?… Eikö kuninkaantytärtä ole mukanasi?"
"Jumala paratkoon, Taavetti herra, häntä ei minulla ole… Heti portin ulkopuolelle päästyämme ja nähdessämme, että reessä olevat ja ratsumiehet aavistivat pahaa sekä lähtivät pakoon, ajoimme me heitä takaa ja saavutimmekin heidät tässä lähellä mäessä. Uljasta väkeä, antoivat kaksi lyöntiä yhdestä! Mutta monta iskua emme vielä olleet ehtineet vaihtaa heidän kanssaan, kun tuo pitkä kauppasaksa, jota te olette pitänyt luonanne, tuli täyttä karkua ajaen peräämme ja käski meidän heti kääntymään takaisin. Niin oli Taavetti herra määrännyt, sanoi hän…"
"Tuhat tulimmaista!" kiroili Taavetti Pentinpoika, "jos hän on pitänyt minua narrinaan, maksaa se hänen henkensä… Mihin hän jäi teistä?"