Katillo piispan leirissä.
Suurella menestyksellä oli Katillo piispa toiminut Itä-göötanmaalla. Rahvas oli yhdistynyt häneen. Linnat olivat saatetut piiritystilaan. Ja kun hän oli saanut yhden niistä, Ringstaholman, käsiinsä ja kauppakaupungit olivat luvanneet apuansa hänelle, tunkeutui hän pohjaan päin Nerikeen. Täällä sai hän Örebron haltuunsa ja kulki sitten Västmanlantiin Västeråsin linnaan, jonka haltijana oli hänen setänsä, Niilo Kristerinpoika (Vaasa). Siellä pidettiin kokous. Ja läsnäolevat ritarit sekä rahvaan edustajat valitsivat piispan "koko valtakunnan ensimäiseksi hallitusmieheksi."
Siten suuremmalla vallalla varustettuna marssi hän Tukholmaa vastaan ja alkoi piirittää sitä. Tämä tapahtui helmikuun 11:nnen päivän tienoilla. Hänen armeijansa oli silloin jo jokseenkin suuri ja mahtava. Taalainmaasta oli hän saanut lukuisia joukkoja avukseen ja hänen leirinsä ulottuikin yli koko Norr- ja Södermalmin. Eipä siis ihme, jos uljaan piispan silmät säteilivät paljasta iloa ja riemua, kun ratsasteli ympäri ja katseli piiritystöitä. Niillä matkoillaan puheli hän usein yksityisten talonpoikain kanssa ja päivä päivältä alkoivat nämät yhä enemmän pitää hänestä. Hänen olennossaan olikin jotakin vapaata, ujostelematonta ja miehekästä, joka veti talonpojat puolelleen. Kiivaudessaan voi hän kyllä usein tehdä yhtä ja toista, joka näiden mielestä olisi saanut jäädä tekemättä, mutta yhtä kaikki käsitti ja ymmärsi rahvas häntä täydellisesti. Hän näet ei kärsinyt mitään salaisia viekasteluja ja vehkeitä. Kaikki piti olla julkista ja rehellistä, mitä puuhattiin.
Eräänä päivänä helmikuun loppupuolella heti päivällisen jälkeen ratsasti piispa setänsä ja muutamain toisten ritarien seurassa jäätä pitkin Södermalmilta Liderneen, nykyiseen Kungsholmaan. Juuri keskellä Kedjeskäriä kohtasi hän vanhan taalalaisen, joka kirves olalla meni kävellen eteläänpäin. Piispa tunsi miehen ja pidätti hevosensa.
"Jumalan rauhaa, vanha Matti!" sanoi hän, "näyttää siltä, kuin olisi meillä onni mukanamme!"
"Siltähän se näyttää", vastasi talonpoika, "ja kun sinä saat tämän
Tukholman kylän käsiisi, niin…"
"Niin hyökkäämme tanskalaisen kimppuun ja saatamme arkkipiispan takaisin valtakuntaan", keskeytti piispa vilkkaasti.
Talonpoika ei puhunut mitään, kynsi vain korvallistaan ja näytti miettivän näköiseltä. Siksi lisäsikin piispa:
"Vai mitä sinä itse arvelet, Matti…?"
"Hm … sen arkkipiispan kanssa on sulla niin paljon hommaamista, ettet edes muista, minkä tähden me olemme tälle retkelle lähteneet."