"Sanani saatte!" kertoi kuningas, "mikäli voimissani on, tahdon auttaa teitä!"
Kuninkaan vielä puhuessa astui harmaaveljes ulommaiseen huoneeseen ja antoi sovitun merkin. Ja heti senjälkeen ilmestyi Niilo Bonpojan kalpeat kasvot oviaukkoon.
"Voimmeko keskustella täällä kenenkään sitä kuulematta?" kysyi hän munkilta.
Tämä ei vastannut mitään, teki vain myöntävän liikkeen päällään. Ja Niilo astui yli salin ikkunan luo, johon jäi liikkumatonna seisomaan. Munkki kierteli edestakaisin huoneessa, avasi kaksi oveakin ja sulki ne taas ilmeisesti tarkoituksessa saada ritari siihen vakuutukseen, että kokoushuone oli kaikin puolin turvattu ja varma. Hänen siinä juuri paraillaan puuhatessa astui herra Maunu Gren sisään. Pilariin kiinnitetty soihtu levitti valoaan huoneeseen ja valaisi molempia ritareja. Munkki, taas kaikki kuntoon saatuaan, hipsutteli pois huoneesta ja sulki oven peräänsä.
Kiihkeänä kuunteli Kaarlo kuningas ikkunassa ritarien puhetta. Ja siinä kiihkossaan sulki hän sen niin kokonaan ruumiillaan, ettei ritarille tilaa jäänytkään. Mutta tämä voikin vain sitä paremmin tarkastella pienintäkin ilmeenvaihtelua kuninkaan kasvoilla.
"Olette tuhannesti tervetullut, Niilo herra", alkoi Maunu Gren ja astui puhutellun luo. "En juuri uskonut, että pyyntöni tulisi kuulluksi."
"Sellaisen asian vuoksi, joka minut nyt on tänne tuonut", vastasi
Niilo, "sellaisen asian vuoksi ei myöhästytä."
"Hyvä, sitä kuulla kannattaa", alkoi taas Maunu reippaalla, varmalla tavallaan. "Emme kai ole tavanneetkaan toisiamme näin tuttavallisessa keskustelussa sitten kun viimeksi näimme toisemme drotsi vainajan, herra Krister Niilonpojan luona Nyköpingissä. Niinpä niin, tuskin me senjälkeen olemme saaneet, Jumala paratkoon, paremmin rauhaa nauttia kuin sitä ennenkään. Ja nyt se sota taas uhkaavana kummittelee … vai mitä arvelette te asiasta?"
"Samaa kuin tekin, Maunu herra!"
"Ja nyt luulen teidänkin jo kernaammin kuin ennen ryhtyvän vaaraa isänmaastamme poistamaan."