Lokakuun 8 päivänä oli vieras pyytänyt muistiinpanijaa olemaan hänelle avuksi eräässä kauheassa rikoksessa. Mutta siihen tarvittiin suurinta varovaisuutta, ja siksi tuli hänen kalliilla valalla vakuuttaa tekevänsä kuten vieras sanoi eikä toisin. Munkki ei ollut suostuvainen, kun ei oikein tuntenut vierasta, vaikka olikin suuresti mielistynyt hänen kanssaan seurustelemiseen. Silloin oli vieras näyttänyt munkille sormusta kysyen, tunsiko hän sen entistä omistajaa. Hän tunsi. Se oli Fjalar Orminpojan sormus, munkki oli ollut läsnäkin, kun rakastettu Fjalar sai sormuksen äidiltään. Hän oli nimittäin oleskellut vanhan Orm-ritarin talossa hänen lastensa opettajana, kuten siihen aikaan oli joskus tapana. Viimeisenä hetkenään oli Fjalar antanut sormuksen vieraalle, joka oli hänen ystävänsä. Hän oli sanonut, että jos vieras joskus tulisi hänen kotimaahansa ja tarvitsi apua, niin menköön Tukholman harmaaveljesluostariin näyttämään sormusta Martinus-veljille.
Tämä muutti munkin päätöksen. Tiedusteltuaan ensin tarkoin kaikkea, mitä vieras tiesi Fjalarista, ja huomattuaan, että heidän välillään todella lienee vallinnut lämmin ystävyys, suostui hän ja vannoi valan.
"Ja tämä Laurentinus-veli oli", kysyi Briita-rouva, "Fjalar-ritari itse?"
Niilo myönsi jatkaen vaikeata lukemistaan. Sillä munkin kirjoitus, joka tosin oli vasten tämän ajan tapaa, kirjoitettu ruotsin kielellä, oli sangen visaista luettavaa sellaiselle, joka ei ollut erityisemmin kirjataitoon perehtynyt.
Hyvä Laurentius-veli kertoi silloin, että eräs ylhäinen nainen nimeltään Bengta oli saastaisesta ilkiän voiton pyynnistä petollisella tavalla hankkinut itselleen erään kaulaketjun, joka kuului ritari Sven Sturelle. Tämä nainen asui nyt Norrmalmin sisarluostarissa. Sinne pitäisi Martinuksen mennä. Hänen tulisi ottaa tarkoin selville, missä huoneessa Bengta-rouva asui, ja kuinka hänen luokseen helpoimmin pääsisi tarpeetonta huomiota herättämättä. "Ja minä tein niin." Tämä oli lokakuun 9 päivänä.
Bengta-rouva asui eräässä pienessä rakennuksessa luostarin puutarhassa, mikä helpotti melkoisesti munkkien työtä. Mälarin alitse oli nimittäin salainen käytävä luostarien välillä, ja tämä käytävä päättyi juuri tuohon pieneen puutarhassa olevaan rakennukseen. Kaikki riippui siis siitä, miten Bengta-rouva saataisiin sieltä poistumaan; silloin oli kaikki hyvin. Mutta siihen tiesi hyvä Laurentius-veli neuvon. Hän sanoi Martinukselle, että tämä menisi herra Krister Niilonpojan luokse, joka oli silloin Tukholmassa, ja sanoisi hänelle, että jos hän halusi päästä oikein onneen ja kunniaan, niin pitäisi hänen koettaa saada Bengta-rouva puolelleen, sillä hänellä oli eräs kallis kalu, joka tuotti sellaisia etuja. Sattui niin onnellisesti, että Krister-herralla oli pidot samana päivänä sen johdosta, että Margareta-kuningattaren ja Sven Sturen sovinto allekirjoitettiin silloin Almarestäkissä. Ja Martinus-veli toimitti asian niin hyvin, että Krister-herra läksi itse sisarluostariin ja kutsui Bengta-rouvan luokseen.
Ja Bengta-rouva meni, ja samaan aikaan meni hyvä Laurentius-veli maanalaista käytävää myöten luostariin. Hän tuli puutarhataloon, löysi hetkisen etsittyään lippaan, joka oli vitjoilla kytketty erääseen huoneessa olevaan pylvääseen. Mutta vitjat olivat pylvään ympäri ihan lattialla, jossa oli muutamia vaatekappaleita peittämässä sekä lipasta että vitjoja. Hetkiseksi joutui hyvä Laurentius-veli epätoivoon. Mutta sitten hän sieppasi äkkiä lyhyen miekan viittansa alta ja saikin sillä kangotetuksi lippaan auki.
Tämä tapahtui samana päivänä, jona Sven-ritari sopi kuningattaren kanssa.
"Merkillistä on", sanoi Niilo työntäen paperia luotaan, "mutta saatuaan kaulaketjun takaisin seurasi äidinisääni onni yhtä järkkymättä kuin se ennen oli häntä pettänyt. Enkä voi kieltää, ettei minunkin ratani ollut valoisampi niinkauan kuin tuo kaulaketju oli minulla…"
Briita-rouva istui vaiti, ja katseensa osoitti hänen vaipuneen mietteisiinsä.