"Siinä on Niilo Sture, siinä on Eerik Akselinpoika…"
Arkkipiispa iski kämmenellään taivuttaen päätään sivullepäin.
"Siinä on vielä", jatkoi Helmich, "herra Iivari Akselinpoika ja hänen kuninkaallinen morsiamensa, Magdalena-neiti. Siinä on vielä hiukan Kaarlo-kuningastakin tai ehkä hän kokonaan, sillä korviini tuli tuulenpuuskasta ääni, joka selvästi kuiskasi Kaarlo-kuninkaan nimen."
"Kuvista asioihin, Helmich, mitä tarkoitatte täällä?"
"Niilo Sture on matkalla Turusta tänne Tukholmaan…"
"Mitä siitä?" kysyi arkkipiispa melkein kiihkeästi, ojentaen vasemman kämmenensä ja näpäyttäen oikealla kuin tomuhiukkasta siitä. "Tuonverran välitän siitä, mihin Niilo herra menee tai mistä hän tulee…! Mitä muuta, Helmich?"
"Näette ehkä tarkemmin ja kauemmaksi kuin minä", lausui Helmich hymyillen, "mutta minun nähdäkseni uhkaa suurin vaara sieltä…"
"Ja te, Helmich, voitte noin puhua, joka olette nähnyt ja kokenut kuin kuka tahansa, kuinka turhaan tuo ritari pahainen on koettanut asiaansa ajaa. Miten hän toimi nyt viimeksi yhdessä sukulaiseni, Kettil-piispan kanssa, Jumala hänen sieluaan armahtakoon, ja miten on hän toiminut ennen?"
"Mutta ehkäpä minä olen siinä asiassa nähnyt enemmän kuin te!"
Mutta arkkipiispa iski taas kärsimättömänä kämmenelleen sanoen: