Tämä hyppäsi syrjään ja sai äkkinäisen yskäkohtauksen.
"Helmich!" huusi arkkipiispa toistamiseen. "Mistä te tiedätte, kuinka arkkipiispa Jöns aikoo toimia? Toisen aion polkea jalkoihini… toiset, nekin pakotan kuuliaisiksi, maksakoon mitä tahansa. Antakaa minun päättää, kumpiko on vaarallisempi, mutta teiltä vaadin apua niitä vastaan, joiden kautta en ilman sitä tule toimeen… Toivon, että olemme siinä suhteessa nyt selvillä? Tarjoon teille Vexiön piispanistuinta… te antanette siitä minulle, mitä teiltä vaadin."
Kaniikki kumarsi.
"Se yhdistyminen Akselinpoikain ja Kaarlo-kuninkaan välillä, joka nyt on syntymäisillään, ei saa tulla toimeen, vaikka minun täytyisi sitä estääkseni hajotuttaa koko hääjoukko miehilläni… Mutta ettekö, Helmich, keksisi toista keinoa, joka tekisi saman vähemmällä melulla, mutta yhtä varmasti… Sanokaa, keksittekö?"
Kaniikin kalpeat kasvot tulivat lyijyharmaiksi, ja hänen suupielensä vääristyivät tehden hänen näivettyneet kasvonsa inhottavan näköisiksi. Hänen hymyssään oli jotakin perkeleellistä, ja samalla siitä ilmeni pelkoa ja raukkamaisuutta, jota hän ei saanut estetyksi.
"Kunnianarvoisa isä Jumalassa, arkkipiispa Jöns…!" alkoi kaniikki änkyttävällä äänellä ja lyhyeen hengittäen, mutta arkkipiispa keskeytti hänet ratkaisten asian kerrassaan.
"Siinä on vaikeuksia… sen tiedän, älkäämme siis puhuko niistä. Luotan teihin niin, että annan koko tämän asian teidän huostaanne. Teidän täytyy tehdä tämä yhdistyminen tyhjäksi…! Mitenkäkö…? Sen jätän kokonaan teidän mietittäväksenne. Jos onnistutte, niin istutte lopun ikäänne Värendissä piispana, ellette, saatte vastata puolestanne… ymmärrättekö?"
"Puheenne on, kunnianarvoisa isä, siksi selvää, ettei sitä voi väärin ymmärtää… Mutta ennenkuin pidämme tätä asiaa aivan päätettynä, olisi minullakin vähän sanottavaa, jonka toivoisin myöskin teidän täysin ymmärtävän."
Arkkipiispa hätkähti ja kohosi pystyyn tuolissaan nojaten molempia käsiään kaidepuita vastaan ja katsellen terävästi kaniikkia, joka oli näöltään niin nöyrä ja vaatimaton, mutta kuitenkin itse asiassa niin rohkea.
"Tahtoisin muistuttaa teille, kuinka olen teitä palvellut, arkkipiispa Jöns, kuinka menestyksenne, valtanne, kunnianne on ollut kuin omanani. Mutta teidän kohotessanne alinomaa ja tasaisesti ylöspäin, olen minä pysynyt paikallani tahi mennyt taaksepäin, ja nyt… nyt, arkkipiispa, kun olen jo, sopii sanoa, haudan partaalla, nyt te viskaatte minulle Ruotsin pienimmän hiippakunnan…"