Mutta nyt hänen onnensa oli toinen kuin ennen. Nyt se oli kasvanut neidoksi, ihmeelliseksi, ihastuttavaksi neidoksi, jonka kaulassa hänen varastettu ketjunsa oli. Neito oli Ruotsin kansa, ja jos… jos tuo jättiläishaukka, joka nyt terävillä kynsillään tarttui hänen loistavaan kaulaketjuunsa, jos se nyt varastaisi, kuten silloin hänen onnensa taikapantin pois…?
Hän ei päättänyt ajatustaan. Mutta selvempänä ja varmempana kuin milloinkaan näki hän nyt päämääränsä. Hän näki sen niin selvästi kuin revontulten liekit olisivat kutoneet loistokehänsä sen ympäri avaruudessa. Oli kuin haukka olisi jättiläishaamussa palannut tuomaan takaisin hänen kaulaketjuaan ja laskenut sen ympäri koko Ruotsinmaan, että se sädehti hänelle samalla taikavoimalla kuin ennenkin, mutta tuotti nyt onnea koko valtakunnalle eikä enää yksin hänelle.
Nyt tulivat miehet takaisin palavalta talolta, ensin yksi, sitten pari muuta, kunnes kaikki olivat koossa herransa ympärillä. Brodde yksin oli poissa, mutta hän olikin kadonnut jo kartanolle tultua, heti kun oli huomattu ettei mitään voitu enää pelastaa.
Samassa lähestyi nopeata hevoskavion kopsetta etelästä päin, ja iltataivasta vastaan kuvastui etäämpää yksinäisen ritarin vartalo. Hän tuli täyttä laukkaa lähemmäksi ja pysähytti vaahtoisen hevosensa huomattuaan miesjoukon, joka esti Niiloa näkymästä.
Se oli Steen Sture.
"Missä herranne on?" kysyi hän miehiltä, mutta nämä astuivat syrjään, jotta hän näki kohta onnettomuuden kohtaaman ystävänsä ja riensi hänen luokseen.
Niilo ei ehtinyt astua häntä vastaan, ennenkuin Steen jo oli hänen kaulassaan koettamatta vähääkään hillitä liikutustaan, jonka ystävänsä ja tämän palavan kodin näkeminen hänessä synnytti.
"Tervetulleeksi en voi sinua nyt sanoa, Steen", sanoi Niilo tarttuen ystävänsä käteen, "sillä nyt ei minulla ole muuta kotia kuin Ruotsin valtakunta!"
"Ja sitä kotiasi, Niilo, ei vihamies voikaan niin maahan polttaa kuin Penningebyn… Muistan sen illan siellä, jona annoit minulle ystävyytesi… Ja niin totta kuin silloin vein huoneeseesi harmaan haukan, joka vei sinulta kalliin kaulaketjusi, niin totta tahdon sinua nyt hengelläni ja verelläni auttaa, en saattaakseni tämän kaulaketjun takaisin, sillä sitä en voi, mutta hankkiakseni sinulle kodin taasen, vaikkapa se olisi, kuten sanot Ruotsin valtakunta."
"Kuten sanoin, Steen… tahdon valloittaa Ruotsin valtakunnan, mutta tahdon voittaa sen Kaarlo-kuninkaalle. Joko sen valloitan tai en, en isänmaaltani muuta pyydä kuin haudan itselleni, ja vaimolleni ja lapsilleni senverran, ettei heidän tarvitse nälkää nähdä."