Hollinger kääntyi nyt ovelle, mutta samassa harppasi Gumme eteenpäin, jäntevästi ja kevyesti kuin höyhen ikäänkuin hänen ruumiinsa olisi ollut pelkkiä suonia ja jäntereitä. Hänen kohotetussa kädessään oli lyhyt veitsi. Mutta hän olikin tekemisissä miehen kanssa, joka tiesi tehtävänsä. Hollinger kääntyi salamannopeudella, ikäänkuin olisi tätä kavalaa hyökkäystä odottanut, ja kaatoi tarkoin osotetulla läimäyksellä tuon kurjan konnan taintuneena maahan.
"Sitä aavistin", sanoi Hollinger katsellen hetkisen terävästi Briita-rouvaan. Sitten hän lisäsi: "ja tuollaista miestä te pidätte leivässänne, Briita-rouva!"
Briita-rouva ei näyttänyt kuulevan eikä näkevän mitään.
Hollinger lähti.
Pihalla hän tapasi Fasten, joka tuli ilosta säteillen Hollingeria vastaan. Hollinger löi häntä voimakkaasti olalle, josta hän näytti hyvin ylpistyvän.
"Kiitos, poika!" sanoi hän, "olet tehnyt työn, josta sinulle tulee hyvää, niinkauan kuin elät. Jos olisin herra, enkä pelkkä asemies vaan, niin varmaan en päästäisi sinua, ennenkuin tulisit palvelukseeni."
"Minä palvelen sinua sittenkin!" sanoi tuo hidas poika.
Hollinger katsoi häntä, ja hän katsoi Hollingeria, sekä lisäsi:
"Jos jään tänne, niin ne varmasti survovat minut nuuskaksi, elleivät revi sydäntä elävältä ruumiistani!"
"No, tule mukaani sitten!" sanoi Hollinger reippaasti, "ehkäpä Niilo Sture ottaa sinutkin palvelukseensa… Ellei, niin ei sinun sen huonommin taida missään käydä kuin täällä."