"Olen varma siitä ja täydellisesti luotan teihin."
Oven avaaminen keskeytti kerrassaan keskustelun. Kaniikki Helmich pisti päänsä oven raosta.
"Anteeksi, hyvät herrat", sanoi hän, "luulin löytäväni täällä virkaveljeni, Upsalan tuomiokapitulin kanttorin, Olavi-mestarin."
Kiukun salama lennähti Iivari Akselinpojan silmistä, ja hän sai nähtävästi vaivoin hillinneeksi itsensä. Niilostakin tuntui miehen tulo sangen vastenmieliseltä, mutta vastenmielisyys kääntyi kohta kummastukseksi, kun hän huomasi ja kuuli, kuinka helposti Iivari-herra osasi muuttaa puheensa ja ryhtinsä tavallisen kauppasaksan malliseksi.
"Kaikki on", sanoi hän, "parhaiten toimitettava, ja jos tuuli on hyvä, saatte leideniläisenne kohtakin tänne… sen takaan…"
"Ette voi sanoa, hyvät herrat", vinkui kaniikki, "oletteko nähneet virkaveljeäni täällä?"
"Emme!" vastasi Niilo, ja Iivari-herra pudisti kieltävästi päätään.
Kaniikki hymyili ja meni, ja Iivari-herra kehuskeli vielä hetkisen leideniläistä kangastaan, pannen samalla useita kertoja sormensa huulilleen kehoittaakseen Niiloa varovaisuuteen.
Kohta senjälkeen kuulivat he kaniikin toistavan kysymyksensä jollekin eteisessä olevalle, ja Iivari-herra tunsi äänestä vastaajan palvelijakseen. Mutta tämä näytti antavan tarpeeksi tekemistä kuuntelijalle, joten Iivari-herra sai tilaisuutta kuiskaten täydentää, mitä oli vielä tarpeen asian selvitykseksi.
Kumpikin ymmärsi välttämättömäksi pian erota, ettei Niilon työ kävisi yhä vaikeammaksi, jos kaniikki nimittäin saisi vähänkin aavistusta siitä, ken kauppamies oikeastaan oli.