Helmich saapui vanhaan ruokasaliin. Siellä oli suuria pöytiä, täynnä kaikenlaisia leivoksia ja hienoja herkkuja. Se oli nähtävästi tilaisuutta varten aiottu jonkunlaiseksi tarjoiluhuoneeksi, kun keittohuone oli niin etäällä, ettei sieltä voinut mukavasti palvella lukuisia häävieraita. Helmich katseli kummastuneena ympärilleen, sekä astui viereiseen huoneeseen.
Se oli verraten tyhjä. Pitkin ensimmäistä seinää oli vaan pitkä pöytä, täynnä suuria juoma-astioita, jotka olivat varustetut päällekirjoituksella, mitä kukin sisälsi.
Salama välähti papin silmistä, ja hän lähestyi pehmeillä, tuskin kuuluvilla askeleilla pöydän päätä, jossa oli moniaita kalliita kulta- ja hopeamaljoja.
Tämän pöydän päässä oli ikkunankomero, jonka pöytää vastaan kaltevalla seinällä riippui pieni vähäpätöinen taulu. Helmich ojensi kättään erästä maljaa kohden, johon oli piirretty nimi: Iivari, kun Olli Råd tuli samassa huoneeseen. Silloin käänsi kaniikki äkkiä katseensa tuohon pieneen tauluun, joka pelasti hänet siten, ettei hänen tarvinnut muita selityksiä antaa.
Taulu esitti vapahtajaa Getsemanessa Juudaan suudellessa häntä pettääkseen hänet.
"Olen tullut väärään", sanoi hän hymyillen miehelle, "mutta tämä pieni taulu tässä on vietellyt minua viipymään täällä kauemmin, kuin olisin muuten viipynyt."
"Eerik-herra on linnan toisessa osassa!" sanoi Olli, jonka epäluuloisuus lisääntyi, "sain palvelijoilta kuulla teidän tulleen tätä tietä ja riensin senvuoksi viemään teitä oikeaan… Seuraatteko nyt minua, niin vien teidät Eerik-herran luokse."
Kaniikki nyökkäsi ja sitten he menivät.
Eerik-herra otti vastaan tuon vaarallisen papin kaikilla mielihyvän osoituksilla ja piti hänen kanssaan pitkän keskustelun eräässä sisähuoneessa. Tultuaan takaisin ruokasaliin, jossa pöydät olivat nyt katettuina, olivat molemmat näöstä päättäen erittäin tyytyväisiä ajatusvaihtoonsa.
Käydessään juuri sen pöydän sivun ohi, jossa sulhanen oli kesteissä istuva, pysähtyi kaniikki. Hän katsoi erääseen suureen juomasarveen, joka oli kullatusta hopeasta ja oli jalokivillä koristettu. Sen kummallakin puolen oli kultaisia maljoja, joista kaniikki tunsi toisen siksi, jonka oli tullessaan nähnyt linnan toisessa osassa. Iivarin nimi oli siihen piirretty, mutta toinen nimeä varten tasoitettu tila oli vielä tyhjä.