"En", vastasi Niilo.
"Tahdotteko tuntea hänet?"
"En tiedä, mitä se hyödyttäisi… jos hän antaa minulle sellaista kangasta, kuin hän näytti, niin olen tyytyväinen."
"Mutta katsokaa eteenne, herra Niilo, ettei vaan kangas luiskahda kädestänne ja jätä…"
"Mitä, kaniikki, mitä jätä…?"
"Katumusta, katkeraa katumusta, herra Niilo!"
"Puhukaa suoraan, kaniikki Helmich, jos tahdotte, että teitä kuuntelen, minulla ei ole aikaa selittää arvoituksia."
Kaniikki puri huultaan, mutta koetti sitten näyttää rehelliseltä ja uskolliselta kuin ystäväkin muka, ja sanoi:
"Se mies ei ollut mikään kauppamies, vaikka hän siltä näytti… hän ei ole sen suurempi eikä pienempi kuin eräs noita mahtavia Akselinpoikia, hän on herra Iivari Akselinpoika! Ymmärrättekö nyt, että teidän tulee olla varuillanne?"
"Vaatteen vuoksiko…?" kysyi Niilo nauraen. "Mitä hittoa se minua liikuttaa, onko hän Iivari-herra… vaikkapa hän olisi itse Olavi-herra Visborgista, kun vaan saan häneltä mitä tahdon! Kiitos hyvästä tarkoituksestanne, kaniikki, mutta tällä kertaa oli varoituksenne turha."