"Hyvä, seuraa minua Erkki!" sanoi Niilo.
Ja niin laukkasivat he katua pitkin, joka vei linnalta alas sillan yli ja sivu piispan talon, jossa akkunat vielä olivat valaistut, ja jossa korkeiden ritarivartaloiden voi nähdä kulkevan edes takaisin suuressa salissa.
Kuta enemmän he lähestyivät kaupungin viimeisiä taloja, sitä selvemmin he alkoivat kuulla epäselvää melua, joka lisääntyi ja muuttui kamalaksi kirkunaksi samassa määrässä, kuin he tulivat lähemmäksi. Eräältä tiellä olevalta mäeltä voivat nuo kaksi ratsastajaa katsella koko tuota kamalaa temmellystä, josta kirkuna lähti.
Keskustan muodosti ryhmä, jota pari suitsuavaa tulisoihtua valaisi. Se oli kuin suuri pallo, joka hitaasti vieri eteenpäin ja josta joka taholle pisti esiin käsivarsia nyrkit lyöntiin puristuneina. Samalla kaikki ympärillä olijat, jotka eivät voineet päästä keskelle, tungeksivat ja hidastivat enemmän kuin edistivät eteenpäin menoa.
Sillä välin olivat he saapuneet mäkeä ylös kappelin luokse, ja soihdut valaisivat kellastuneita puitten latvoja, kun Niilo syöksyi esiin ja vihasta vapisevalla äänellä huusi joukkoa seisahtumaan.
Keskessä olijat eivät häntä kuulleet, mutta laitimmaiset alkoivat huutaa "se on Niilo-herra, meidän päällikkömme." Tämä huuto levisi salaman nopeudella yli koko joukon ja seurauksena oli, että he seisattuivat ja keskus selviytyi esiin.
Niilo laskeutui hevosensa selästä, heitti ohjakset Erkille ja kiiruhti keskelle piiriä, ja kohta katseli hän silmästä silmään vihollistansa, arkkipiispa Jöns Pentinpoika Oxenstjernaa.
Hollinger ja talonpojat olivat hetken etsittyään löytäneet tuon pakenevan papin, ja niin syvällä hehkui viha häntä kohtaan noiden rehellisten miesten sydämissä, että oli tuskin mahdollista saada heitä luopumaan kostosta, jonka he pitivät ei ainoastaan oikeutettuna, vaan ikäänkuin Jumalan heidän käsiinsä jättämänäkin. Tosin selitti Hollinger, että vanki olisi vietävä Niilo-herran luokse, ja että tämä epäilemättä ankarasti rankaisisi jokaista, joka hiuskarvankaan hänen päästään repisi, mutta se ei auttanut.
Eräs vahva talonpoika juoksi esiin ja löi arkkipiispaa. Isku sattui olkapäähän ja useita muita seurasi, ja hänen päällystakkinsa revittiin palasiksi. Hollinger huomasi mahdottomaksi hillitä tuota irtipäässyttä raivoa muutoin kuin viekkaudella. Mutta hän ei ollut selvillä kuinka menettelisi, kuitenkin tahtoi hän aluksi ainakin tuonnemmaksi lykätä veristä murhatyötä ja sentähden huusi hän:
"Kappelille… kappelille, siellä laatikaamme kuninkaan tuomio!"