"Kuka muu, kuin pyhä isä Roomassa, uskaltaa tuomita Ruotsin valtakunnan arkkipiispaa", keskeytti pappi.
Niilo katseli hetken tuota pelotonta miestä, jonka rohkeus ei silmänräpäystäkään horjunut, vaikka jonkun kiihtyneen talonpojan kirves millä hetkellä hyvänsä voi ainaiseksi sulkea hänen suunsa. Eikä Niilo voinut olla ajattelematta, kuinka toisenlaiseksi Ruotsin kohtalo olisi voinut muodostua, jos tuo tavaton voima ja ihmeteltävä mielenlujuus olisi palvellut Ruotsia ja Ruotsin kuningasta. Hän vastasi tuohon kiivaaseen huomautukseen tyyneydellä, joka näytti vaikuttavan itse Jöns Pentinpoikaankin.
"Ruotsin kansa", sanoi hän, "Ruotsin kansa tuomitsee Ruotsin arkkipiispan yhtä varmaan kun se tuomitsee Ruotsin kuninkaankin!"
Tätä käännettä kysymyksessä ei arkkipiispa ollut ajatellut, ja Niilo huomasi, kuinka nuo tummat silmät ikäänkuin välkähtivät, samalla kuin ympärillä seisovain raikuva ihastuksen huuto heti vahvisti hänen sanansa.
"Ja juuri sentähden", lisäsi hän, "juuri sentähden, että teidän täytyy vastata töistänne Ruotsin kansalle, — sentähden annan minä puolestani meidän keskiset asiamme raueta."
"Nämäkö tulevat olemaan arkkipiispa Jöns Pentinpojan tuomareina?" kysyi pappi ivallisesti ja osoitti kädellään raivoisia talonpoikia, jotka epäilemättä olisivat syöksyneet hänen päällensä ja repineet hänet kappaleiksi, jollei ritarin läsnäolo olisi suojellut häntä.
"Niin, arkkipiispa", vastasi tämä, "he ja heidän lapsensa tuomitkoon teidät! Ja voitte olla vakuutettu siitä, että heidän päätöksensä on oikeampi, kuin se, jolla te tahdoitte ottaa henkeni, kun viimeksi tapasimme toisemme Tukholman Bykirkossa."
Sanottuaan tämän kääntyi hän ympärillä olijoihin ja kysyi:
"Mihin on arkkipiispan seurue joutunut." Sitä ei kukaan tiennyt, mutta Hollinger kiiruhti alas tielle ja löysi pian muutamia aseenkantajia, jotka pitivät hevosia. He olivat vetäytyneet piiloon, kun heidän herraansa oli ruvettu ahdistamaan, koskapa oli tuskin ajateltavaa, että he voisivat jotakin tehdä hänen pelastuksekseen, mutta niin pian kuin ajo oli lakannut, olivat he taas lähestyneet ollakseen saapuvilla, jos sattumasta jokin odottamaton seikka muuttaisi asiain tilaa.
Pian palasi siis Hollinger ilmoittaen, että arkkipiispan seuralaiset olivat alhaalla tiellä.