"Minulla on kuitenkin yhtä ja toista teille sitä ennen sanottavaa, Niilo herra", sanoi hän, ja hänen kasvonsa osoittivat selvästi, että asia oli hyvin tärkeä.
"Koskeeko se arkkipiispaa?" kysyi Niilo.
"Häntä ja teitä!… Tahtoisin kuitenkin sanoa asiani teille ainoastaan arkkipiispan läsnäollessa."
Niilo katseli kysyvästi milloin aseenkantajaansa milloin arkkipiispaa.
Viimein hän sanoi:
"No niin, tahdon kuunnella, mitä sinulla on minulle sanomista, ja tapahtukoon se teidän läsnäollessanne. Olkaa siis hyvä ja astukaa sisään kappeliin, arkkipiispa Jöns!… Ainoastaan tätä vaadin teiltä, nykyisen valtani nojalla. Enkä vaatisi sitäkään, ellen tuntisi tuota miestä ja tietäisi, ettei hän tyhjää puhuen eteeni tule!"
Synkkä varjo peitti arkkipiispan kasvot, mutta hänellä ei ollut mitään keinoa välttää tätä keskustelua. Niilo-herra meni edeltä, sitten arkkipiispa ja hänen perässään Hollinger, mutta muu joukko asettui kokonaan vahvaksi vahdiksi kappelin ympärille ja sisäänkäytävän suulle.
Soihdunkantajat astuivat ritarin käskystä sisään ja kiinnittivät soihtunsa kahteen molemmin puolin alttaria olevaan rautakäteen, niin että koko kappelin sisusta tuli valoisaksi ja ikkunoista sekä avoimesta ovesta voi nähdä kaikki mitä siellä sisällä tapahtui. Ympäröivän piirin takana piteli Erkki omaansa ja herransa hevosta, joiden mäkivyöt silloin tällöin välähtelivät soihtujen valossa, kun edessä seisovat miehet liikkuivat.
Kun nuo kolme olivat saapuneet kappeliin, antoi Niilo merkin
Hollingerille puhua.
"Asia koskee teidän henkeänne, Niilo herra", alkoi tämä.
Niilo katsoi tuikeasti mieheen, ikäänkuin olisi hänen vihansa herännyt siitä, että tämä uskalsi tuollaista puhua, mutta Hollinger jatkoi: