Käärmekuningas neidolle taikajuoman toi.
Kun nuori mä oon.
Ja neidolta poski se vaaleni… voi!
Niin lehdossa ratsastelen.
Ja hautaan tuo Päivänsäde mullattiin
Mut' käärmekuningas tiesi minne se haudattiin.
Ja neidon hän haudasta kaivoi pois.
Kun nuori mä oon!
Ja kuolleena linnaansa neidon hän toi.
Niin lehdossa ratsastelen.
"Ja siinäkö on loppu?" kysyi Steen.
"Siinä on loppu!" toisti Eerik-herra. "En muista enempää."
Sillä välin kun näin vähitellen kohottiin rannasta ylemmä, oli eräs miehistä kiiruhtanut linnaan ilmoittamaan Briita-rouvan tuloa ja nyt nähtiin Niilo-herra sieltä tulevan vaimoansa vastaan. Valtionhoitaja seurasi edelleen mukana ja Olli ratsasti herransa hevosen kanssa pikkusen matkan päässä takana. Mutta heti kun Niilo-herra oli saapunut, erosi Eerik-herra.
Kohtelias hymyily oli vielä hänen huulillaan, mutta äänenpaino, jolla hän puhui, oli kuitenkin huomattavasti kylmä. Niilo oli enemmän mieleltään surullinen, kuin hänen kenties olisi pitänyt olla tavatessaan kaunista vaimoansa.
Heti senjälkeen oli Eerik-herra taas yhtynyt seurueeseensa ja ratsasti nopeata ravia Tukholmaan vievää tietä myöten. Itse hän ratsasti hyvän matkaa miestensä edellä ja ainoastaan Olli Råd ajoi hänen rinnallaan.
"Sinä olet oikeassa", sanoi hän palvelijalleen, "nuori mies on sidottu!"
"On kysymys ainoastaan siitä, ovatko kahleet kyllin lujia vetämään hänet Niilo-herran luota teidän puoleenne", lausui Olli hyvin epäilevästi.