"Muistatteko laulun, josta setäni puhui", kysyi Ingeborg äkkiä ja lisäsi, kun ritari kummastuneena pudisti päätään: "Ettekö ole sitä koskaan kuullut?"
"En, en ole."
"Tahtoisin kuulla lopun tuosta laulusta… sillä minäkin ajattelen samoin kuin te, että se ei lopu siihen, mihin setä lopetti. Olen etsinyt koko laulukokoelmani läpeensä, mutta sitä minulla ei ole."
"Senkö asetatte panttini lunnaaksi, kaunis neito", kysyi ritari hymyillen.
Ingeborg löi häntä veitikkamaisesti kädelle.
"Jos voitte hankkia minulle laulun, niin tulette te eikä kukaan muu olemaan ritarinani", sanoi hän, ja taas näytti Steen-herrasta, että hienot posket punastuivat, ja vakava ilme muodostui hänen suunsa ympärille.
"Olen hankkiva teille laulun, jos se vaan on tästä kuningaskunnasta löydettävissä", lausui hän vakavasti, mutta lisäsi: "sanokaa minulle kuitenkin, mikä laulun nimi on!"
"Ettekö muista sen nimeä?" nauroi Ingeborg.
"Kyllä, kyllä minä muistan… ah, kuinka voisinkaan unohtaa
Päivänsäde-neidon?"
"Ei, ei… te olette auttamaton, uljas ritari!… Niin sen nimi tosin oli, vaan niin on minuakin tahdottu kutsua. Mutta minua ei teidän tarvitse etsiä, vaan laulua ja senkin nimi on: Päivänsäde-neito."