Munkki meni luostarin portista sisään, mutta aseenkantaja kulki hitain askelin pitkin joen rantaa sillalle, joka vei linnalle. Linnasta tuli muutamia aseenkantajia ja kun nämä huomasivat yksinäisen toverinsa, sanoivat he:
"Kiiruhda, Faste, linnanpäällikön luo, hän on sinua kysellyt!"
IV.
Niilo Sturen joulujuhlat.
Steen-herra alkoi heti etsiskellä laulua neito Päivänsäteestä, eikä säästänyt aikaa eikä varoja sitä löytääksensä. Ensimmäinen, jonka puoleen hän kääntyi, oli iloinen aseenkantaja, joksi Hollingeria kutsuttiin tyhjentymättömän laulu- ja satuvarastonsa vuoksi. Mutta laulua neito Päivänsäteestä ei Hollinger osannut. Mutta hän oli kuitenkin kuullut puhuttavan, että eräs mustaveli munkki oli suuri laulujen ystävä ja kopioitsi niitä pergamentille.
Ritari kiiruhti heti luostariin ja pyysi saada tavata kysymyksessä olevaa munkkia, jonka nimi oli Laurentius. Kun tämä kuuli ritarin asian, sanoi hän hyväntahtoisesti naurahtaen:
"Te olette erehtynyt, Steen-herra, sellaisia lauluja en kokoile… Katsokaa, voitte sen itse nähdä", sanoi hän ottaen esiin suuren runoja täyteen kirjoitetun kirjan. "Katsokaa, tämä on tosin laulua, mutta toista laatua, tämä on ruotsalainen riimikronikka. Ainoastaan osan siitä olen minä kirjoittanut, ja siitäkin on minun kiittäminen vanhaa isäntääni, Tuomas-piispaa Strengnäsissä, Jumala antakoon hänelle levon taivaassa!"
"Antakaa minulle sitten anteeksi, että tarpeettomasti olen aikaanne tuhlannut, hurskas isä", lausui Steen.
"Odottakaapas kuitenkin, ritari!" huudahti munkki, "minä muistelen, että kerran autuaan herra-vainajani luona näin muiden muassa tuonkin laulun… Katsokaas, piispa-vainaja oli suuri laulujen ystävä ja sepittelipä hän niitä itsekin, niinkuin hyvin tiedätte."
"No… ja tuo laulu?"