Silloin loppui neuvottelu Niilo-herran luona, ja Olli näki Steen Sturen rientoaskelilla kulkevan pihan yli kirkkoherran huoneeseen päin, ja sen sijaan, että hän olisi mennyt Niilo-herran luo toimittamaan asiansa, kiiruhti hän Steen-herran perään.
"Herra Steen", sanoi hän, kun oli hänet tavoittanut, "tahdotteko suoda minun hetken puhella teidän kanssanne?"
Steen-herra ei katsonut ollenkaan lempein silmin aseenkantajaa, joka niin äkkiä oli tullut hänen tielleen, mutta pysähtyi kuitenkin ja antoi hänelle merkin puhua.
"Minun asiani teille on sitä laatua, että meidän pitäisi olla kahden kesken. Se koskee nimittäin neiti Ingeborgia", hän sanoi tämän niin hiljaa, että ainoastaan ritari saattoi häntä kuulla, "luulen ettei minun tarvitse enempää sanoa suostuaksenne pyyntööni… paitsi sen, että puhun tässä asiassa teille herrani puolesta… niin ettette katsoisi sitä julkeudeksi, mikä on ainoastaan herrani käskyn täyttämistä."
Ritari viittasi miestä seuraamaan itseään toiseen päähän pihaa, jossa hänen huoneensa oli. Kun he olivat astuneet sisään ja Olli huolellisesti lukinnut oven, alkoi hän esittää asiaansa niin hienotunteisella ja kohteliaalla tavalla, että jo ulkonaisella esiintymisellään näytti puolelleen voittavan sen miehen, jonka kanssa hän puheli. Hän kertoi, että valtionhoitajan tietoon oli tullut Steen herran mieltyminen hänen sisarentyttäreensä, kauniiseen Ingeborgiin, ja että Eerik-herralla ei ollut mitään tuota vastaan, päinvastoin hän mielellään näkisi, että neito tulisi naimisiin niin vanhaan ja ylhäiseen sukuun. Mutta samalla sukulais-rakkaus ja neidon isän poissaolo kehoittivat häntä ottamaan neidon huostaansa ja katsantonsa alaiseksi, ettei panettelijoilla olisi mitään puhumista.
"Minä pyydän sentähden herrani nimessä ja puolesta teidän sanomaan, herra Steen, minnepäin teidän mielenne on, ja onko teillä vakava aikomus koettaa saavuttaa neiti Ingeborg omaksenne." — Niin lopetti Olli Råd puheensa.
"Jos vaan neito itse ei pane vastaan on minun vakaa aikomukseni hänen isältään pyytää hänen kättään", vastasi Steen-herra.
"Niin luuli Eerik-herrakin", sanoi silloin Olli tyytyväisen näköisenä, "ja hän iloitsee suuresti saadessaan sukulaisekseen niin urhoollisen ritarin kuin te olette. Vielä tahtoisin kuitenkin sanoa teille erään asian, jos vaan tietäisin, ettette sitä panisi pahaksenne…"
Hän katsoi liehakoivasti ja puoliksi tuttavallisesti hymyillen ritariin, joka vähän kärsimättömästi pyysi hänen vapaasti sanomaan, mitä hän tahtoi.
"Neidolla on paljon kosijoita", virkkoi hän silloin. "Ja joll'ette tahdo menettää häntä, niin on minun ajatukseni, että mikä on tapahtuva, se tapahtukoon heti… te tarkoitatte sitä yritystä, joka teillä nyt on käsillä", kiiruhti hän lausumaan, kun ritarin katse äkkiä synkistyi, "minä tahdon kiinnittää teidän huomionne siihen, että jos te saatte herrani, Eerik-herran myöntymyksen, niin voitte olla varma neidon isän, Åke-herran suostumuksesta… Lopuksi pyydän minä, ettette panisi pahaksenne, mitä nyt olen teille sanonut! Sen olen tehnyt sentähden, että olen ollut huomaavinani neiti Ingeborgin olevan teihin mieltyneen, ja minä kuulun vähän niinkuin hänen sukuunsa."