"Levätköön Engelbrektin henki teidän ja Ruotsin kansan ylitse. Puhe herrojen sodista siellä alhaalla on kulkenut yli maan ja saapunut meidänkin seutuihimme, ja kaikilta heiltä ovat sanansaattajat käyneet meitä kehoittamassa auttamaan heitä toisiansa vastaan. Mutta sitä emme tahdo. Olemme saaneet kylliksemme herrojen riidoista Ruotsissa. Mutta tämän maan ja sen kuninkaan puolesta lähdemme me mies talosta, ja tähän saakka on voitto ja onni seurannut köyhiä Taalain miehiä. Ja juuri sentähden, että te taistelette Ruotsin maan ja Ruotsin kuninkaan puolesta, juuri sentähden juon teidän maljanne, Niilo-herra, ja rukoilen teille Jumalan ja kaikkien pyhimysten siunausta."
Niilo kiitti noista ystävällisistä sanoista, pikarit täytettiin uudestaan ja mieliala oli mitä iloisin.
Silloin kuultiin jonkun kiivaasti juoksevan pihan yli ja portaita ylös, ja ovi avattiin pauhinalla. Ovella näyttäytyi Erkki, Niilo Sturen aseenkantaja.
"Jumalan tähden, Niilo-herra", huusi hän, "aseisiin, vihollinen on niskassamme!"
Turhaa olisi kuvata sitä hämmennystä, johon sisälläolijat joutuivat tuosta äkillisestä ilmoituksesta. Jos joku toinen, kuin Erkki, olisi sen tuonut, ei Niilo varmaankaan olisi sitä uskonut. Nyt oli hän vakuutettu, että vaara oli tulossa; mutta hän ei säikähtänyt, vaan säilytti koko mielenmalttinsa.
"Kiiruhda väkitupaan", käski hän, "ja aja mieheni liikkeelle."
Vanha kirkkoherrakin kiiruhti ulos ja huusi renkiään ja käski hänen kiiruhtaa kylään ja koota sieltä väkeä.
Kuoleman tuska valtasi Briita rouvan, ja hädin tuskin voi hän hillitä itseään, niin että hän näyttäytyi miehelleen kutakuinkin tyyneenä. Mutta tämä varmaankin ymmärsi, mitä hänen rakastetussa vaimossaan liikkui, sillä hän tarttui hänen käteensä ja sanoi:
"Elä pelkää, vaimoni, vaan ajattele sanoja, jotka vastikään kuultiin: ei varpustakaan putoa maahan, jollei Hän tahdo… Kenties onkin vaara paljoa pienempi kuin aseenkantajastani näytti."
"Niin uskon minäkin", sanoi Pentti ukko ja astui heidän luokseen, "ja olipa miten oli, niin on hyvä että meitä varoitettiin. Mitä taas Niilo-herraan tulee, niin tietäkää se, rouva Briita, että kaikki me täällä olevat annamme henkemme, ennenkuin hänelle mitään kuolettavaa sattuu."