Steen Sture puristi äänetönnä Niilon kättä, ja katsoi kummastuksella häntä, kun hän ajoi nelistäen Upsalaan vievää tietä myöten pohjoiseen päin.
Korkealle kohosi Penningebyssä ilo ritarin saapuessa kotiin. Talon vanha voutikin sai yhtäkkiä kauheasti hommaa. Hän juoksi edestakaisin miesten välitse tyrkkien niitä kiireissään, ja linnan rouva, nuori, kaunis Briita-rouva, riensi portaita alas tervehtimään herraansa ja miestänsä. Tukala raskaus poistui hetkiseksi ritarin otsalta, kun kodin raitis onnen ja rauhan hengähdys tuoksahti häntä vastaan. Hän tarttui puolisonsa käsivarteen ja astui hymyillen linnan portaita ylös.
Salissa tulivat lapset vastaan, ja niiden mukana Iliana-rouva ja hänen sisarensa, nuori Ingeborg, jotka olivat vielä Penningebyssä.
"Eikö viheriä ole mukanasi!" kysyi Svante, ja Mauri tarttui isänsä käteen kysyen samaa katseellaan.
"Ei lapset, hän on matkustanut pois, kauas."
"Hän on sitten lähtenyt pyhiinvaellusmatkalleen; hän sanoi lähtevänsä kohta pyhiinvaellusmatkalleen, ollessaan viimeksi täällä!"
"Niin, niin, hän on lähtenyt pyhiinvaellusmatkalleen."
"Pyhälle haudalle… eikö niin?" kysyi Svante, "sinne minäkin tahdon kerran ratsastaa, että tulisin kelvolliseksi ritariksi, kuten sinä, isä, olet!"
Niilo otti pojan käsivarrelleen ja taputti hänen kiharaista päätään suudellen häntä otsalle.
"Entäs sinä, Mauri?" kysyi hän vanhemmalta pojaltaan.