"Kuin teitä itseänne!" lisäsi tämä.
"Minua itseäni!" kuului Eerik-herra toistavan, ja niin alkoivat taas uudestaan raskaat askeleet kulkea edes takaisin.
Mutta Ingeborgille tuli hänen satunnainen vankeutensa yhä vaikeammaksi, ja ne tiedot, jotka hän nyt oli saanut, eivät ollenkaan voineet rauhoittaa hänen tunteitaan. Ääni, jolla setä oli puhunut pilvestä pohjoisessa tunturien laella — ja sillä ei voitu tarkoittaa ketään muuta kuin Niilo-herraa — oli kokonaan vihamiehen ääni. Se kaikui siltä, kuin olisi ollut kysymys taistelusta heidän välillään, mutta miekat eivät vielä olleet täydellisesti tupesta ulos vedetyt. Kenties oli juuri nyt ratkaisun hetki tullut. Sillä kuinka voisivatkaan Niilo Sturen miehet istua vankeina Tukholman linnassa, ellei nyt miekkoja paljastettaisi?
"Ajatelkaa", kuuli hän Ollin lausuvan, "ajatelkaa sitä, mitä te itse niin usein olette sanonut, herra Eerik, että rahvas täytyy voittaa puolelleen, ja muistakaa, mitä kokeita siinä olette tehneet, niin hyvin Kolbäckin tienoilla kesällä, kuin Roslagenissa…"
"Rahvaan mielet ovat kuitenkin jaetut… Kuinka monet seuraavatkaan arkkipiispaa ja hänen ystäviään? Koko Fjädrundalanti on aseissa heidän puolestaan!"
"Totta, herra Eerik!… mutta mitä ovat ne taalalaisia vastaan ja kaikkia niitä vastaan, jotka he vetävät mukanaan, erittäinkin nyt, kun veljenne on karkoittanut yhden arkkipiispan puoluelaisista pois kentältä ja kenties, ennenkun saamme hänen sotalippunsa nähdä pistävän esiin täältä metsästä, on lähettänyt toisetkin samaa tietä… Jos tutkitte noita kahta Vestmanlannin talonpoikaa, jotka minä toin mukanani ja jotka istuvat tuolla alhaalla linnantuvassa, niin saatte aivan tarkkaan kuulla, mikä ääni on rahvaan kellossa."
Viipyi vähän aikaa, ennenkuin Eerik-herra vastasi, mutta sitten päätti hän mennä linnantupaan ja keskustella noiden kahden talonpojan kanssa, ja huoneeseen tuli täysi hiljaisuus. Tätä käytti Ingeborg hyväkseen, avasi varovaisesti oven ja veti seinäverhon syrjään. Huone oli tyhjä, ja hän kiiruhti jättämään sen mennäkseen Helena-rouvan luo naisten puolelle. Levottomana saapui hän sinne, mutta kaikeksi onneksi oli Helena-rouvallakin ollut kaikenlaista tekemistä, niin että vaikka hän oli kaivannutkin Ingeborgia, ei hän kuitenkaan ollut ajatellut katsoa häntä hänen omasta huoneestaan. Kun siis Ingeborg puolusti itseään vähäisellä pahoinvoinnilla, tyytyi tuo hyvä rouva siihen eikä kysellyt enempää, vaan piti aivan selvänä, että neito oli pysytellyt huoneessaan.
Ingeborg ei kuitenkin saanut minkäänlaista rauhaa, ennenkuin oli hankkinut itselleen ne tiedot, jotka hän tarvitsi. Se kävi helpommasti, kuin hän oli voinut odottaakaan, ja onni näytti muutenkin häntä suosivan, sillä hänen setänsä ja Olli Råd menivät linnasta kaupunkiin, jossa edellisellä oli oleva kokous kaupungin pormestarin ja neuvoston kanssa.
Heti jälkeenpuolenpäivän meni Ingeborg, tarpeen mukaan varustettuna, uudestaan setänsä huoneeseen. Siellä otti hän esiin pienen lyhdyn, jossa tavattoman paksu vahakynttilä paloi, veti seinäverhon syrjään ja katosi sala-oven kautta.
Nyt kävi helpommasti kuin edellisellä kerralla kulku alas portaita, jotka olivat kokonaan hakatut erääseen paksuun pilariin, niinkuin hän voi nähdä, tultuaan alas siihen huoneeseen, jossa hänet vähällä oli setänsä yllättää. Siitä aukeni kolme erityistä holvikäytävää, jotka veivät eri tahoille. Hän vetäytyi vasemmalle ja löysi kohta portaat, jotka veivät edelleen alas syvyyteen.