Yön varjot laskeutuivat arkkipiispa-kaupungin yli, ja vähitellen vaikeni siellä melu, jonka nuo monet ratsumiehet ja talonpoikaisarmeijalaiset olivat synnyttäneet. Niilo Sture istui yksinään huoneessaan arkkipiispan talossa. Steen Sture, jonka kanssa hänellä oli ollut pitkä keskustelu illalla, oli jättänyt hänet, mutta ajatukset, raskaat ja synkät, jotka etupäässä valitsevat yön pimeyden oikein voidakseen rääkätä ihmis-sydäntä, eivät jättäneet häntä rauhaan.
Hän kävi läpi kaiken, mikä tavalla tai toisella koski sitä suurta päämäärää, jonka hän oli itselleen asettanut, sekä valo- että varjopuolet. Mutta kun hän sen oli tehnyt, seurasi toinen sarja ajatuksia, jotka kaikki eri tahoilta syöksyivät hänen mielikuvitukseensa kysyen: "oletko pysynyt uskollisena elämäsi työlle? oletko pitänyt lupauksesi?" Samalla pakeni uni häntä, ja vielä kauan keskiyön jälkeen istui hän kuunnellen vanhojen muistojensa ja jo aikaa sitten mykiksi tulleiden huulien puhetta. Ja samalla levisi hänen sieluunsa sanomattoman surumielinen tunnelma, kun hän mietiskeli, mikä kohtalo voisi kolhia tuota valoisaa, suloista, lujaa ja rakkaudesta lämmintä olentoa, joka oli liittynyt häneen jakaakseen elämän riemut ja surut, — jos hän kaatuisi sodassa. Oi, elon suruja oli hän täysin määrin saanut tuntea… tulisiko koskaan sen riemut hänelle kukoistamaan?
Ja hän loi katseensa taivaalle, joka loisti häntä vastaan kaikessa ihanuudessaan, ja hänen silmäyksensä tulkitsi hänen sydämensä rukouksen sille, jonka mahtavaan käteen hän uskoi omansa ja Ruotsin kohtalot.
Vasta aamun koitteessa hän laskeutui makuutilalleen ja sai nauttia parin tunnin lepoa.
Hänet herätti asepoika, joka tuli ilmoittamaan, että Erkki oli tullut tuoden tärkeitä tietoja mukanaan. Niilo hyppäsi ylös, ja muutaman silmänräpäyksen perästä seisoi tuo uskollinen aseenkantaja hänen edessään.
"Täällä tulee verinen leikki, ennenkuin kukaan voi aavistaakaan", sanoi tämä, "vahva ritarijoukko on tulossa kaupunkiin, ja jos ei minulle ole väärin ilmoitettu, niin herrat Eerik Kaarlonpoika ja Eerik Niilonpoika sitä johtavat."
Niilo kuunteli tyynesti ilmoitusta.
"En ole odottanut kohtausta heidän kanssaan", lausui hän, "enkä ole varustautunut sellaiseen taisteluun, mutta saakoot nuo jalot herrat tahtonsa täytetyksi… Käske puhaltaa asentoon, Erkki, ja sano Steen-herralle, että hän tulisi minun luokseni."
Erkki lähti, eikä viipynyt kauvan, ennenkuin torvet ja rummut ilmoittivat nukkuvalle kaupungille, että jotakin oli tekeillä. Herra Steen saapui kohta ja hämmästyksellä kuuli vihollisen odottamattomasta marssista Upsalaa vastaan.
"Mikä on sinun ajatuksesi", kysyi hän, "asetummeko vastaan, vai emme?"