Neiti Briita Turentytär punastui kuin ruusu, mutta katsoi sitten niin voitonriemuisena ylös ritariinsa. Nuo värit, mitä muuta merkitsivät ne, kuin että hänen rakkautensa pii ritarin onni.
"Jumala siunatkoon sinua, poikani", sanoi Briita-rouva ja kiiruhti sulkemaan hänet syliinsä, jonka jälkeen hän nauraen lisäsi osoittaen samalla vyöhön, "arvelenpa noiden värien lumonneen sinut, Steen, koska kannat niitä kypärissäsi."
"Niin", vastasi Steen, "olette oikeassa, äiti rakas, ne ovat lumonneet minut, ne muistuttavat minua auringostani ja taivaastani, niiden puolesta tahdon elää ja kuolla."
Ja Briita-neidin posket lensivät kahta punaisemmiksi ja hänen hymynsä tuli kahta suloisemmaksi. Herra Steen astui esiin ja tarttui hänen käteensä, ja myöskin hänen silmänsä loistivat ja huulensa hymyilivät.
"Te olette varttunut kukoistuksessanne, kaunis neito, siitä kuin viimeksi näimme toisemme…!"
"Se tapahtui Nyköpingin häissä", keskeytti Briita-neiti reippaasti.
Ja samassa puristi Steen lujasti hänen kättään. Vieressä olevan huoneen oven takana seisoi Ingeborg ja näki ja kuuli kaikki, kuten hän luuli. Ja hänen poskensa olivat niin vaaleat, kuin olisivat ne äsken sataneen lumen peitossa, ja hänen povensa kohoili niin levottomana, kuin olisi elämän kovin myrsky siellä tanssinut kuolontanssiaan. Mutta hän ei nähnyt, että ritarin posket myöskin kalpenivat ja tulivat lumivalkoisiksi, kun tuo kaunis neito mainitsi Nyköpingin häitä. Ingeborg kuuli vain hänen vielä kerran sanovan, ja hänestä tuntui, että hän huokasi samalla:
"Niin, keltainen väri ja sininen, ne tulevat seuraamaan minua elämäni loppuun saakka!"
Ja mitä hän kuuli ja mitä hän näki — se oli kuitenkin kylliksi todistamaan hänelle hänen kauniin unensa turhuutta. Siinä seisoi tuo onnellinen, ylpeä voitonhymy punahuulillaan; tuo jolla todella oli ritarin rakkaus omanaan. Ja elämän taulu, joka muinoin hänelle hymyili ihanimmassa väriloistossaan, oli ikäänkuin vaihdettu. Kaikki oli autiota, mustaa, pakkasta. Veri jäätyi hänen suonissaan, hänen ruumiinsa vavahti, hän seisoi ikäänkuin avatussa haudassaan.
Silloin kuului taas torven toitotus ja rummun pärrytys kaupungilta.
Parvi jalkaväkeä marssi ohitse.