"Hyvä!" vastasi talonpoika, mutta lisäsi iskien raukeat silmänsä veranleikkaajaan: "Nyt voitte tehdä ritarille hyvän palveluksen, mestari Luukas… Herra Niilo on kai nykyään Upsalassa."
"Herra Niilo…? Herra Niilo Sture?"
"Ei mitään tarpeettomia kysymyksiä, mestari, aika rientää, ja ritari haluaa hartaasti tavata ystäväänsä… Sentähden mene kiiruusti takaisin kaupunkiin, pyydä ritaria kiiruhtamaan, jos hän vielä haluaa vaihtaa sanan tai kaksi ystävänsä kanssa, niin kauvan kuin tämä on vielä elossa, sillä niinkuin itse olette sanonut, pitää vieläkin yhden ihmeen tapahtua, ennenkuin tämä mies milloinkaan enää istuu hevosen selässä."
Mies puhui ikäänkuin riemuiten, vaikka se tuossa synkässä metsässä kuuluikin kamalalta. Veranleikkaaja viipyi vielä. Ettei tämä ollut oikeastaan halukas palvelemaan tuota synkkää ja voimakasta talonpoikaa, sen voi Ingeborg huomata, sekä siitä vastahakoisuudesta, jota hän rantaan mennessään osotti, että niistä sanoista, jotka hän oli lausunut kaupungin viereiseltä hietaharjulla, josta he katselivat taistelua. Epäilemättä oli hänellä erikoiset tarkoituksensa. Hän oli suostuvainen kulkemaan toisen asioilla ainoastaan siinä määrin, kuin ne eivät vastustaneet hänen omia tarkoituksiaan.
"Niinkuin sanotte", lausui hän nyt talonpojan puheeseen, "näyttää pimeältä, kuinka onkaan käyvä ritariraukalle…"
"Pimeältä?" huudahti talonpoika kiivaasti. "Jumalan kalliin veren kautta, tämä ritari ei ole koskaan enää näkevä päivän valkeutta, kun tämä päivä on päättynyt!… Tietäkää se, mestari Luukas! — ja jos nyt tahdotte tehdä ritarille sen palveluksen, jota olen teiltä hänen puolestaan pyytänyt, niin on hyvä, jollette… niin pyydän sitä joltakin toiselta; löytyneehän täällä Flottsundissa joku, joka voi ratsastaa arkkipiispan talolle tahi sinne, missä herra Niilo tänä iltana on löydettävissä, nopeammin kuin teidän hämähäkin jalkanne voivat teidät kulettaa…"
"Kummalliselta näyttää minusta kuitenkin", uskalsi veranleikkaaja väittää vastaan, "se ettemme yhtähyvin kantaneet ritaria ilman muuta kaupunkiin. Lyhempi tie olisi se ollut, kuin tämä kiertely metsän halki."
"Syö munia!" karjasi talonpoika ja näkyi tahtovan kääntää kaikki leikiksi, "mestari Luukas, te ette ajattele enempää, kuin hevonen ruokaa hakiessaan…! Jos herra Niilo olisikin hävinnyt taistelussa, niin olisimmeko silloin kantaneet ritarin vihollistensa keskelle… hä!"
"Ja jos niin onnettomasti olisi käynyt, josta Jumala varjelkoon… niin tahdotte te siis, että etsisin Niilo-herran käsiini mistä hyvänsä?"
"Niin, mestari, sitä tahdon!"