"Ja tuo Iivari-herra oli se kauppasaksa, joka toi kuninkaantyttären tänne, kun sinua kohtasi onnettomuus Krokeksin luostarissa!" lisäsi Briita tarttuen hellästi herransa käteen. Sitten hän lisäsi nojaten päätään hänen rintaansa vasten, — "Jumalan äidin ja kaikkein pyhäin olkoon kiitos, että sinä pääsit onnellisesti siltä matkalta ja että rukoukseni sinun ja tehtäväisi puolesta on kuultu."
"Anna sen surun unhottua!" vastasi Niilo tarttuen puolisonsa vyötäisiin ja katsoen kauan hänen uskollisiin, rakkaihin silmiinsä. "Ajallaan tulemme siitä puhumaan, mutta nyt on kuninkaantytär huolenani. Olen luvannut tehdä hänen puolestaan, mitä voin. Ja sen lupauksen olen antanut juuri…"
"Kenelle…?"
"Herra Iivari Akselinpojalle, kauppasaksalle!"
Briita-rouva löi kätensä yhteen eikä päässyt kummastuksestaan tointumaan. Siihen yhtyi vielä pelko siitä, että tässä oli juonia ja petosta tekeillä.
"Iivari Akselinpojalle!" toisti hän yhä uudestaan? "Tässä on varmasti petosta!"
"Niin, ja minä uskon hänestä hyvää, Briita… sitävastoin luulen, että se tieto on petosta, jonka voutini sai David Pentinpojan mieheltä."
Briita-rouva katsoi kysyvästi mieheensä.
"Sitten täytyy sanoani, kuten laulussa sanotaan", huudahti Briita rouva käsiään ristien, "että maailma on kavaluutta ja petosta täynnä, vaikka en sitä ole ennen huomannut!"
Niilo kertoi nyt kaiken vaimolleen, kuinka itse oli kulkenut, ja miten oli tavannut Enköpingissä Iivari-herran, ja tämä vakuutti Briita-rouvaa enemmän kuin mikään muu, että hänkin rupesi uskomaan miehensä ajatusta oikeaksi.