Mutta ennenkuin vielä portti oli säretty, oli jo pystytetty tikapuita, ja Niilo itse ensimmäisenä astui muurille ja hyppäsi sisäpuolelle. Ainoastaan kolme miestä ehti seurata häntä, niin innokas oli hän tapaamaan tuota kavalata ja kiukkuista vihamiestään, puhuakseen hänelle kielellä, jota hän paremmin voi ymmärtää kuin jaloa ritarillisuuden ja isänmaanrakkauden kieltä.
Mutta David-herra puolestaan ei tuntunut kiirehtivän leikkiin. Niilo näki hänen vilaukselta nurkan takaa, josta linnan väki syöksyi esiin lyödäkseen takaisin, jos mahdollista, hyökkääjät. Kun he nyt näkivät Niilon tulevan vastaansa, hämmästyivät he, ikäänkuin maa olisi halennut heidän edessään, ja hän olisi varmaankin voinut ottaa vangeiksi heidät kaikki. Mutta Niilo ei välittänyt heistä ollenkaan vaan kiiruhti kohtaamaan linnan herraa.
Sillä välin tuli yhä enemmän hänen väkeänsä muurien yli, ja se saattoi linnanväen liikkumattomaksi. Siinä seisoivat he aivan alallaan, ikäänkuin uteliaina katsojina kilpatantereella, odottaen kaksintaistelua, joka tulisi taisteltavaksi heidän silmäinsä edessä. Hyökkääjät olisivat puolestaan syöksyneet päälle, ellei heidänkin huomiotaan olisi kiinnittänyt nuo kaksi ritaria, jotka nyt kohtasivat toisensa, ja sillä tavalla, että selvästi näkyi enempi taistelu olevan tarpeetonta.
"Nyt koetellaan", huusi Niilo, "onko David Pentinpojalla rohkeus suun mukaan!"
Mutta David-herra seisoi ääneti liikahtamatta paikaltaan. Kuitenkin voi nähdä, ettei noilla punaisilla poskilla ollut enää sama elävä väri kuin äsken hänen seisoessaan linnan muurilla. Muurin ja itse linnan välillä oli avonainen paikka, jonka nyt molemmin puolin täytti molempain ritarien väki, samalla kun kirveiden iskut linnan tammiseen porttiin julistivat, ettei mitään pelastusta ollut enää odotettavana, ellei linnanherran onnellisella iskulla onnistuisi vapauttaa itseänsä jalosta vihollisestaan ja sillä keinoin valaa uutta rohkeutta miehiinsä.
"Vedä miekkasi!" huusi vielä kerran Niilo, "sillä häväisty kunniani vaatii verta!"
David Pentinpoika laski kätensä ristiin rinnalle ja sanoi huulet vaaleina:
"Ritari minun suvustani ei vaihda iskuja kunniattoman miehen kanssa!"
Niilo kohotti miekkansa antaakseen kunnianloukkaajalle iskun lappeella, mutta hillitsi itsensä äkkiä, hyppäsi esiin ja löi vihollistaan käsiselällä, niin että tämä horjahti pari askelta sivulle.
"Niinpä ota tämä muistoksi Niilo Sturelta!" huusi hän, "ja tuskimpa enää uskotaan sinun ilkeätä kieltäsi, jos edelleenkin puhut häväistyksiä minusta!"