Nyt veti David miekkansa ja ikäänkuin hulluksi tulleena tahtoi hän syöksyä Niilo Sturen miesten päälle. Mutta hän ei päässyt kuin pari askelta ennenkun Niilo tarttui lujalla kädellä hänen kaulaansa, kaatoi hänet maahan ja löi häntä isku iskun perästä miekkansa lappeella pitkin selkää.
"Nyt olette kuitenkin langennut Niilo Sturen jalkojen juureen", lausui hän, "ja tahdotteko sen tunnustaa tai ei, se ei merkitse mitään, sillä se on tapahtunut niin monen rehellisen miehen läsnäollessa todistajana."
Pahoinpidelty ritari karjui raivoissaan, mutta Niilo antoi merkin väelleen, joka kiiruhti esiin, otti hänet keskeensä sekä vei hänet ja muun linnaväen vankeina linnan portille, joka nyt ratisten särkyi palasiksi ja aukaisi tien leirille.
Yksi osasto sai käskyn jäädä ottamaan linnan huostaansa, mutta itse Niilo-herra, jota tärkeät toimet toisaalla odottivat, kiiruhti niiden jälkeen, jotka kulettivat David Pentinpoikaa. Hän oli juuri menossa porttikäytävässä, ja jälelle jääneet miehet olivat tuskin ehtineet linnatupaan, kun kimeä läpitunkeva huuto kuului ylhäältä linnasta. Se oli aluksi tukahtunut, ikäänkuin se olisi lähtenyt jostakin linnan huoneesta, mutta heti senjälkeen kuului se vapaassa ilmassa, ja nähtiin nuoren, hennon asepojan, joka kantoi herra Eerik Akselinpojan värejä, syöksyvän alas linnan rappuja ja kiiruhtavan aukean paikan yli portille, jossa Niilo oli.
Hän juoksi uskomattomalla notkeudella ja nopeudella. Hiukset aaltoilivat irtonaisissa kutreissa tuulessa, ja kasvot olivat kuolonkalpeat.
Niilo säpsähti nähdessään pojan. Nuo kasvot oli hän nähnyt ennen, tahi voisiko luonto luoda niin erehdyttävällä tavalla samannäköisiä, ja kuitenkin, kuinka voi hän muuten otaksuttavasti selittää tuota ilmestystä, jonka todellisuuden hänen omat silmänsä vahvistivat? Hänen väkensä oli pysähtynyt, hämmästyksen valtaamana kuten hän itse, eikä voinut tointua senkään vertaa, että olisi ottanut kiinni tuon nopeasti katoavan pojan, joka pikemmin muistutti henki- kuin ihmisolentoa.
Mutta Niilo kutsui lähimpänä seisovat miehet luokseen.
"Tuokaa tänne luokseni tuo poika parka!" huusi hän heille. "Mutta älkää säikyttäkö häntä kuoliaaksi."
Kaksi nopeajalkaista miestä lähti juoksemaan, ja hetken ajettuaan saivat he tuon kokonaan väsyneen pojan kiinni. Tämä oli, osoitettuaan ensin odottamatonta voimaa ja kestävyyttä, langennut kiveen ja tuotiin nyt enemmän kuolleena kuin elävänä Niilon luokse.
"Kautta taivaan!" huudahti tämä, tarkemmin katseltuaan nuorukaisen hienoja ja kauniita piirteitä, "mitä tämä merkitsee?"