"Pyhä Jumalan äiti!… etkö tunne minua, Ingeborg?" kuiskasi hän. "Etkö näe, että luotettava ystävä seisoo edessäsi?… Sano, sano minulle vain, mikä kauhea onnettomuus täällä on tapahtunut, ja sinä olet näkevä, että Jumalan voima on suurempi kuin ihmisten ilkeys."
Näytti siltä kuin olisi raivo ja hurjuus hetkeksi kadonneet. Kuume tärisytti onnetonta tyttöä, hän peitti kasvonsa käsillään ja nyyhkytti kovasti. Järjen valo ei kuitenkaan tahtonut palautua. Hienot langat näyttivät tulleen liiaksi pingoitetuiksi ja olivat sentähden katkenneet.
"Neiti Päivänsäde on taivaassa", sanoi hän. "Taivaan sini on hänen siimanaan, hän katselee kaikkien taivaan tähtien kanssa alas ja itkee… itkee tuomiopäivään saakka kaikkea sitä pahuutta, mikä huokailee tuolla alhaalla maan pimeydessä…"
"Itke, itke, lapsi raukka", toisti Niilo painaen hänen päätään rintaansa vasten… "Sinä olet oikeassa, meidän pitää surra kaikkea sitä pahuutta, mitä tässä maailmassa löytyy… Mutta päivä tulee yön jälkeen… Päivä on tuleva uudestaan, Ingeborg, se on tuleva…"
Hän vei puhellessaan onnetonta mukanaan pois linnasta, ja tämä antoi hänen johtaa itseään, niinkuin isän lastaan. Niin lähestyivät he leiriä. Mutta helppo ei olisi ollut Niilon täällä kulettaa häntä miesjoukkojen läpi, vaan silloin tuli Erkki heitä vastaan, ja Niilo käski häntä heti tuomaan hevosia itselleen ja sairaalle nuorukaiselle.
Hetken kuluttua ratsasti hän Erkin kanssa pois, ja Ingeborg istui satulannupilla Niilon edessä.
Hänen tiensä kulki länttä kohti ja hänen väkensä oli saanut käskyn viipymättä seurata perästä Örebrohon. Mutta kun hän oli tullut Vesteråsiin, antoi hän Erkin viedä nyt jo vähän tyyntyneemmän Ingeborgin vaimonsa luo linnaan. Hänen itse täytyi yötä päivää kiiruhtaa Örebrohon.
Herra David Pentinpoika pidettiin vankina Vesteråsin linnassa eikä kauvan viipynyt, ennenkun hän sai serkkunsa, urhean Eerik Niilonpojan (Oxenstjerna) toverikseen.
Tämä pakoitettiin, samoin kun hänen asetoverinsa Eerik Kaarlonpoika (Vasa) laskemaan aseensa ja tunnustamaan Kaarlo kuninkaaksi; mutta yhtäkaikki marssi hän linnaansa Örebrohon ja koetti sieltä karkoittaa Niilo Sturen sinne lähettämää piiritysjoukkoa. Tämä ei kuitenkaan onnistunut paremmin, kuin että hän itse joutui piirittävien talonpoikien vangiksi ja jätettiin Niilolle, kun tämä saapui Örebrohon. Linna antautui hänelle, ja vankinsa kanssa lähti voittaja Vesteråsiin.
Tämä tapahtui lokakuun alussa.