* * * * *
Vesteråsissa otti Briita-rouva palaavan voittajan vastaan.
Hän seisoi lastensa kanssa linnan portailla, kun ritari eräänä iltana tuli seurueensa kanssa ratsastaen. Tähdet tuikkivat loistavina siniseltä taivaalta, ja kaikki soihdut paloivat komeina, heijastaen valoaan kiiltävistä haarniskoista. Mutta ei taivaalliset eikä maalliset valot voineet loistossa vetää vertoja Briita-rouvan silmille, kun puoliso sulki hänet syliinsä ja vei hänet ritarisaliin.
"Niinpä olemme kuitenkin voittaneet, Niilo!" huudahti hän jalossa innostuksessa. Kuningas odottaa sinua Tukholman linnaan tervehtiäkseen sinua pelastajanaan.
"Kuningasko?" kysyi Niilo.
"Niin…! Etkö sitä sitten tiedä?…"
"Niin tärkeän sanoman olisi kai pitänyt saada tietää", lausui Niilo, "mutta herrat ovat ehtineet ennen minua. Aioin nyt lähteä Tukholmaan päättääkseni työni…! No niin, työ on siis kuitenkin tehty, ja Ruotsi voi hengähtää kaiken levottomuuden ja taistelun jälkeen."
"Etkö sitä tiedäkään…?" toisti Briita-rouva ja näytti niin tyytymättömältä, että Niilo hymyillen tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä, jolloin rouva iloisella luottamuksella nosti päätään ja lisäsi: "mutta sukulaiseni, kuningas, tietää kuitenkin, kuka on kruunun hänen päähänsä nostanut, ja hän ei ole sitä unohtava! Kiitos olkoon Jumalan äidille ja kaikille pyhimyksille! Herrani ja mieheni on kuitenkin etevin ritari Ruotsin valtakunnassa!"
Hän tunsi itsensä niin perin onnelliseksi ja niin sanomattoman rikkaaksi, kun hän katseli miestään ja lapsiaan, ja kaikki paenneet huolet, ja kaikki surut, jotka tullessaan näyttivät niin voittamattomilta, kutistuivat nyt kuin taikaiskusta kokoon ja poistuivat kuten pilvet yöllisen rajuilman jälkeen. Varjot vielä näkyivät, mutta himmenivät yhä enemmän ja sitä kirkkaampina näkyivät koko ihanuudessaan hymyilevät niityt, jotka nyt levisivät ilosta juopuneen silmien eteen.
Vaikea olisi kuitenkin päättää iloitsiko Briita enemmän voitosta Ruotsin valtakunnan puolesta, vai sankarinsa voitosta itsensä yli, joka niin yksinkertaisena ja koristelemattomana ilmaantui hänen sanoissaan herrojen teosta, kun nämä olivat kutsuneet takaisin kuninkaan hänelle siitä ilmoittamatta. Epäilemättä oli rouvan mielestä jälkimmäinen voitto kukka, joka lähti edellisestä ja sentähden niin luonnollisesti sai aikaan hänen huudahduksensa, että Niilo oli uljain ritari Ruotsin valtakunnassa. Hän, joka tunsi miehensä pohjaa myöten, tiesi hyvin, kuinka tätä harmittaisi nähdessään itsensä unohdetuksi, nähdessään toisten poimineen ja nauttineen tuon pitkällisen ja vaikean työn hedelmän, joka ainoastaan hänen kauttaan oli voitu saavuttaa. Mutta samalla, kuinka jalo ja saavuttamaton oli tuo hyve, joka voi siitä huolimatta iloita tarkoitusperän saavuttamisesta.