Katse ja ääni arkana kysyi hän:

"Ja toinen tie, Niilo?"

"Se on: odota!"

Briitan mieli oli vielä äskeisen vaikutuksen vallassa ja hänen täytyi itselleen myöntää, että herransa ja miehensä oli oikeassa. Hän tunsi, että olisi toiminut samoin. Mutta eräs ääni hänessä kuiskasi kuitenkin, että mikä nyt näytti oikealta, näyttäisi toisessa valossa päinvastaiselta, ja tämä hämärä, epämääräinen tunne purkausi huokaukseen ja sai hänen toistamaan sanat:

"Surkuteltava vanha sukulaiseni!" Sitten hän lisäsi: "Sinua lukuunottamatta lienee hänellä tuskin ainoatakaan vilpitöntä ystävää koko valtakunnassa!"

Iliana-rouva palasi lasten kera metsästä ja keskeytti keskustelun. Niilo nousi kotvasen perästä ylös lähtien katsastamaan taloushommia, puhelemaan talonvoudin kanssa ja tapansa mukaan myöskin miestensä kanssa. Brodde seurasi tietysti häntä, ja häntä pidettiin ja kohdeltiin enemmän ystävänä kuin palvelijana. Sama oli laita, vaikka vähemmässä määrin, Erkin ja Hollingerin.

Päivä kului ja tuli ilta, jolloin talonväki kokoontui vanhan hyvän tavan mukaan isoon saliin rukoukseen. Seuraavatkin päivät kuluivat tavallisuuden mukaan tyynesti ja rauhallisesti, vaikka levottomuus kalvoikin yhä syvemmin niiden sydämiä, jotka olivat keskuksena Penningebyn elämässä. Lasten laritus tuotti näinä aikoina ainoan todellisen ilon Penningebyn muurien sisäpuolelle.

Neljännen päivän iltana istuivat Niilo ja Briita myöhällä rinnakkain rukouskamarissa puhellen menneistä ja tulevista. Kumpikin karttoi kuitenkin koskettamasta sitä kohtaa, joka oli heidän sisäisen surunsa pääsyynä: viheriän ritarin jäähyväissanoja sekä Niilon ja kuninkaan välistä suhdetta.

Mutta oli eräs ala, josta he voivat puhua, ja josta he täysin mielin puhuivatkin ystävyyden ja rakkauden koko lämmöllä. Tämä asia oli kuninkaantyttären katoaminen ja hänen pelastamisensa. Siitä he tänä iltana puhuivat. Harkinnan päätökseksi tuli, että Niilon pitää ensiksi lähteä David Pentinpojan luo, ja senjälkeen tehdään mitä sitten parhaaksi huomataan.

Seuraavana päivänä lähtikin Niilo kahdeksan miehen kera Penniugebystä.